Uusi juttu julkaisi tiistaina artikkelin, jossa kerrotaan lehtien varhaisjakelun alihankintaketjun ongelmista Raumalla. Jutun mukaan alihankintaketjun loppupäässä työskennellään pimeästi tai kehnoilla yrittäjäsopimuksilla murto-osalla asianmukaisesta palkasta. Sanoman lehtien varhaisjakelusta Raumalla vastaavalta PPP Finland Oy:ltä saadun alustavan selvityksen mukaan ongelmat vaikuttavat olevan ennemmin yksittäisiä kuin laajamittaisia. Toimenpiteet on kuitenkin jo käynnistetty niiden selvittämiseksi tarkemmin sekä toimintamallin kehittämiseksi.

Sanoma pyysi lehtien varhaisjakelusta Raumalla vastaavalta PPP Finland Oy:ltä selvitystä asiasta heti, kun toimittaja oli asiasta yhteydessä. Sitä ennen ongelmista ei ollut tietoa. Sanoman ja PPP Finlandin väliseen sopimukseen kuuluva alihankkijoiden eettinen ohjeisto velvoittaa esimerkiksi varmistamaan hyvät työolot, yhdenvertaisuuden toteutumisen sekä oikeudenmukaiset työehdot koko alihankintaketjussa.

Alustava selvitys asiasta valmistui tiistaina 19.5.2026. Sen mukaan ongelmat vaikuttavat olevan ennemmin yksittäisiä kuin laajamittaisia. Niiden selvittämiseksi tarkemmin sekä korjaamiseksi on kuitenkin jo käynnistetty toimenpiteitä. Toiminnan kehittämiseksi tullaan jatkossa myös rajoittamaan sopimusten ketjuttamista sekä kieltämään jakokirjatunnusten luovutus eteenpäin. Näin lisätään läpinäkyvyyttä ketjuun.

”Teemme tässä tiiviisti yhteistyötä PPP Finlandin kanssa ja korjaamme toimintamallista sellaiset kohdat, jotka ovat mahdollistaneet väärinkäytökset. Suhtaudumme asiaan vakavasti”, lupaa Sanoman tuotannosta ja logistiikasta vastaava johtaja Timo Tassi.

 

Lisätiedot: Viestintäjohtaja Hanna Johde, puh. 040 673 8977