
Teemu Rautiainen on nimitetty Sanoma Media Finlandin talousjohtajaksi (CFO). Hän siirtyy Sanomalle LeadDesk Oyj:n talousjohtajan paikalta, mitä ennen hän on työskennellyt esimerkiksi Accountorilla ja Roviolla. Teemu Rautiainen on kokenut talousjohtaja, jolla on laaja kokemus kansainvälisestä liiketoiminnan ohjauksesta, strategisesta suunnittelusta ja yritysjärjestelyistä. Hän on toiminut talousjohtajana listatuissa ja kasvuyhtiöissä sekä vastannut mm. rahoituksesta, raportoinnista, strategiatyöstä ja M&A-prosesseista.
”On erittäin kiinnostavaa siirtyä Sanoma Media Finlandille näin kiinnostavassa liiketoiminnan vaiheessa ja ajassa, jossa medialla on jatkuvasti suurempi merkitys. Odotan innolla että pääsen perehtymään tekemiseen ja tutustumaan uusiin työkavereihin”, Teemu Rautiainen sanoo.
Teemu Rautiainen aloittaa Sanomalla viimeistään 8.10.2026. Sanoma Media Finlandin nykyinen talousjohtaja Juha Kauppinen siirtyy Olvi Oyj:n talous- ja tietohallintojohtajaksi.
”Toivotan Teemun lämpimästi tervetulleeksi porukkaan. Talousjohtajan rooli on keskeinen Sanoma Media Finlandin strategian toteuttamisessa, kun haemme transformoituvassa liiketoiminnassa digitaalista kasvua yhdistettynä parantuvaan tuottavuuteen. Tässä työssä tekoälyn mahdollisuuksien hyödyntämisellä sekä uusien kasvun lähteiden rakentamisella on entistä merkittävämpi rooli”, Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta sanoo.