Vietimme Sanomalla keskiviikkona 8. syyskuuta kansainvälistä lukutaitopäivää ja Lasten ja nuorten säätiön Read Hour -kampanjan huipentumaa järjestämällä henkilöstölle virtuaalisen Lukusalin. Sali oli avoinna kaikille sanomalaisille ja idea oli yksinkertainen: Teams päälle, kamera auki, mikrofoni kiinni, kirja käteen tai korville, mukava asento ja lue.

Lukusali keräsi viitisenkymmentä osallistujaa ja tarjosi hyvän syyn pysähtyä työpäivän aikana puoleksi tunniksi, olla yhdessä hiljaa työkavereiden kanssa – ja tietenkin lukea. Ruuduilla näkyi päätoimittajia, toimituspäälliköitä, kustannustoimittajia, UX designereita, myyjiä, markkinoijia, painotyöntekijöitä… Myös ainakin yksi lukeva puoliso ja kirjaa kainalossa kuunteleva lapsi bongattiin. Lukemisen lomassa omia kirjavinkkejä sai jakaa chatin puolella.

Etäarjessa kaivattu kohtaaminen ilman työagendaa teki ilmeisen hyvää: ”Kiitos, oli ihanaa!” totesi useampikin puolituntisen päätteeksi. Kuvassa lukevilta kerätyt kommentit kertovat samaa:

”Lukuhetki oli virkistävä tauko työpäivän keskelle, kiitos siitä!”

”Kannatan lukuhetken jatko-osia lämpimästi. Lukeminen ja siihen kannustaminen eri muodoissaan on sekä etuoikeutemme että velvollisuutemme-työssä ja vapaa-ajalla. Työnantajalle propsit tästä tempauksesta – työpäivän piristysruiske!”

”Aivan mahtava tauko ja juuri sopivan mittainen. Kannatan uusintaa, vaikka joka viikko. Aluksi oli outoa kun kaikki keskittyivät omaansa, mutta siihenkin tottui.”

”Mä ainakin unohdin koko kameran… Sain luettua neljä lukua, yksi murha luostarissa.”

”Meni lukuhetki suunnitelmien vastaisesti Koiramäen tarinoiden parissa, mutta aina parempi! Tykkäsin tosi paljon tästä ideasta, ehdottomasti näitä lisää. Oli kivaa pitää pieni breikki ja kun lapsi on kotona nuhaisena, niin se tauko hyödytti lastakin.”

”Oli hauska juttu ja sen verran lyhyt tuo puolituntia, että sen voi hyvällä omallatunnolla lukea ja kahvitella samalla.”

”Oli ihana yhteinen rauhoittumisen ja rentoutumisen hetki keskellä työpäivää!”

Hupsulta tuntunut idea Lukusalista, palaverista ilman palaveria, olikin ehkä juuri sitä, mitä tässä eristäytymisen ja etätyön keskellä kaivataan. Ja lukemallahan pääsee kotisohvalta vaikka kuinka kauas.