Eriarvoisuus näkyy monella tavalla yhteiskunnassamme sekä arjessamme. Sen vuoksi me Sanomalla kiinnitämme huomiota monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallistamiseen joka päivä. Tavoitteenamme on työyhteisö, johon jokainen on tervetullut juuri sellaisena kuin on.

5 000 työntekijää ympäri Euroopan luovat yhdessä Sanoman kulttuurin

Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus ovat vastuullisuusstrategiamme keskiössä. Työyhteisömme on hyvin monimuotoinen monella eri tapaa. Vuoden 2021 lopussa meitä on lähes 5 400 työntekijää. Toimimme 11 eri maassa, ja työntekijämme tulevat eri kulttuuri- ja opiskelutaustoista sekä eri ikäryhmistä.

”Yksilön näkökulmasta katsottuna se tarkoittaa tunnetta siitä, että on työpaikalla tervetullut, arvostettu ja kunnioitettu sellaisena kuin on. Todennäköisesti moni meistä sanoisi, että tämä vaikuttaa vahvasti työhyvinvointiimme ja sitoutuneisuutemme. Silloin voimme olla parhaimmillamme”, sanoo Gieta Veersma, Sanoma Learningin ja Groupin henkilöstöjohtaja.

Sanoman päivitetty Monimuotoisuus- ja osallisuuspolitiikka määrittää suuntamme

Organisaation näkökulmasta uskomme, että monimuotoinen ja osallistava työpaikka parantaa työntekijöiden sitoutumista ja tyytyväisyyttä sekä lisää innovatiivisuutta ja vaikuttaa suotuisasti yrityksen tulokseen. Näkökulma laajenee silloin, kun ihmiset, jotka tulevat eri taustoista ja joilla on erilaista osaamista ja toisiaan täydentäviä ominaisuuksia, työskentelevät yhdessä. Tämä kasvattaa myös ymmärrystämme asiakkaista ja muista kohderyhmistä.

Sanoman päivitetty Monimuotoisuus- ja osallisuuspolitiikka määrittää tavoitteemme, joihin kuuluvat reilu kohtelu ja yhdenvertaiset mahdollisuudet, syrjimättömyys, palkkatasa-arvo, sukupuolineutraali kohtelu ja osallistava yrityskulttuuri.

Tutustu Monimuotoisuus- ja osallisuuspolitiikkaamme englanniksi täältä.

Yhdessä jatkamme monimuotoisuuden, yhdenvertaisuuden ja osallisuuden kehittämistä vuonna 2022

Olemme vasta alussa kehittäessämme monimuotoisuutta ja osallisuutta vahvemmin osaksi Sanoman jokapäiväistä toimintaa. Vuoden 2022 aikana jatkamme kehitystyötä tiettyjen avainprojektien kautta koko organisaatiossa.

Marraskuussa pääsimme tutustumaan tiedosta tiedostamattomien ennakkoluulojen maailmaan monimuotoisuus- ja yhdenvertaisuusasiantuntijan Sara Salmanin johdolla. Puheenvuoro oli osa virtuaalista Share Views Week -tapahtumaa, joka järjestetään vuosittain Sanoma Learningissa.