Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 11.3.2021 klo 8.15


Muutoksia Sanoma Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen kokouskutsuun koskien ehdotusta hallituksen jäsenten lukumäärästä ja kokoonpanosta

Sanoma Oyj julkaisi 10.2.2021 kutsun varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 13.4.2021 klo 14.00.

Yhtiökokouskutsun kohdassa 13 hallituksen uudeksi jäseneksi ehdotettu Arun Aggarwal on henkilökohtaisista syistä johtuen ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä kyseiseen tehtävään. Tämän vuoksi Sanoman hallitus on päättänyt seuraavista muutoksista yhtiökokouskutsun asiakohtiin 12 ja 13:

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 10 % kaikista yhtiön osakkeista ja äänistä ehdottavat varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenmääräksi vahvistetaan yhdeksän aiemmin ehdotetun kymmenen sijaan ja että hallitukseen kuuluvat seuraavat jäsenet: Pekka Ala-Pietilä, Julian Drinkall, Rolf Grisebach, Mika Ihamuotila, Nils Ittonen, Denise Koopmans, Sebastian Langenskiöld ja Rafaela Seppälä sekä uutena hallituksen jäsenenä Anna Herlin.

Muutettu yhtiökokouskutsu, joka on muilta osiltaan samansisältöinen kuin 10.2.2021 julkaistu kutsu, on kokonaisuudessaan liitetty tähän pörssitiedotteeseen.

Sanoma Oyj

Hallitus

Lisätietoa

Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhde- ja yritysvastuujohtaja, p. 040 560 5601

Sanoma

Sanoma on innovatiivinen ja ketterä oppimisen ja median yhtiö, jolla on vaikutus miljoonien ihmisten elämään joka päivä.

Oppimisen tuotteemme ja palvelumme auttavat opettajia kehittämään lasten taitoja niin, että jokainen saavuttaisi parhaat mahdolliset oppimistulokset. Tarjoamme painettuja ja digitaalisia oppimateriaaleja sekä digitaalisia oppimis- ja opetusalustoja ala- ja yläkouluihin sekä toiselle asteelle. Haluamme kasvattaa liiketoimintaamme Euroopassa.

Mediamme Suomessa tarjoavat riippumatonta journalismia ja kiinnostavaa viihdettä tulevillekin sukupolville. Ainutlaatuinen monikanavainen portfoliomme mahdollistaa kumppaneillemme markkinoiden laajimman peiton ja vaikuttavimmat markkinointiratkaisut.

Nykyään toimimme yhdessätoista Euroopan maassa ja työllistämme lähes 5 000 ammattilaista. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli n. 1,1 miljardia euroa ja operatiivinen liikevoittoprosentti ilman hankintamenojen poistoja 14,7 %. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa www.sanoma.com/fi.

Liite