Kokonaan uusi talouden ja teknologian mediabrändi HS Visio on aloittanut ilmestymisensä verkossa. Ensimmäinen paperinen HS Visio ilmestyy ensi lauantaina 6. maaliskuuta.

Kokonaan uusi talouden ja teknologian mediabrändi HS Visio on aloittanut ilmestymisensä verkossa. Ensimmäinen paperinen HS Visio ilmestyy ensi lauantaina 6. maaliskuuta.

Muutoksen huomaa myös ulkoasusta. HS:n verkkosivuston talousosio on muuttunut väriltään talouslehdistä tutuksi vaaleanpunaiseksi, ja ulkoasuun on tehty lukunopeutta ja -tehokkuutta lisääviä parannuksia.

Myös HS:n talouden uutisosio verkossa uudistuu tänään.

Talouden uutisjuttujen määrä lisääntyy. Lisäksi talouden kaikkien juttujen ylälaidan nauhasta löytyvät vastedes keskeiset pörssi- ja markkinatiedot. Markkinatiedot kootaan myös omaksi palvelukseen, josta osakkeiden ja pörssi-indeksien kehitystä voi seurata milloin tahansa. HS:n sovelluksen käyttäjät saavat pörssin keskeisistä tapahtumista kahdesti päivässä puhelimeensa oleelliset yritysuutiset ja markkinatilanteen yhteen tiivistävän uutishälytyksen.

Paperilla HS Visio ilmestyy lauantaisin osana HS:n nykyistä paperilehden tilausta. Paperinen HS Visio kokoaa yhteen verkon parhaita timanttijuttuja, kolumnistien tekstit, markkina-analyysit ja muut oleelliset sisällöt. Noin 24-sivuinen liite ilmestyy läpi vuoden ja korvaa paperilla HS:n Lauantai-liitteen. Ensimmäinen paperinen HS Visio ilmestyy lauantaina 6. maaliskuuta.

”HS:n päivittäiset uutiset kertovat talouden ja yritysten uutiset kattavasti ja nopeasti, aamusta iltaan. Viikoittainen HS Visio vie vielä syvemmälle ja tutkii yritysten uusia ideoita, tulevaisuutta ja talouden kovaa ydintä uutisia laajemmin”, sanoo talouden ja politiikan toimituksen esihenkilö Jussi Pullinen.

HS Vision timanttijuttuja ilmestyy tasaisesti läpi viikon, ja ne esittelevät yrityksiä, ihmisiä ja innovaatioita sekä talouden ytimestä että uusimpien ilmiöiden ääreltä. Timanttijuttuja pääsee lukemaan HS:n digitaalisella tilauksella.

HS Visio kuuluu vahvasti myös äänenä. Tuomas Peltomäen ja Antti Tiaisen tuottama päivittäinen HS Vision uutispodcast kertoo oleelliset tiedot siitä, mitä talouden, teknologian kansainvälisten uutisten ja politiikan maailmasta on tänään tiedettävä. Podcast on kuunneltavissa joka aamu keskeisissä podcast-palveluissa ja HS:n sivustolla.

Päivittäinen podcast aloittaa maanantaina 8. maaliskuuta ja sen voit tilata jo nyt näistä linkeistä esimerkiksi SpotifystäSuplastaApplen sivultaGooglelta tai muista podcast-palveluista.

Lisäksi HS Vision alle siirtyy joukko jo valmiiksi tunnettuja HS:n ulkopuolisia podcasteja. Leadcast-podcast keskittyy johtamiseen, Futucast tulevaisuuteen ja Ulkopolitist ulkopolitiikkaan. Kahvit näppikselle -podcast puolestaan perehtyy teknologiaan.

HS Visioon kirjoittaa myös joukko kolumnisteja talouden ytimestä. Ensimmäisen Supercellin perustajan Ilkka Paanasen kolumnin voit lukea tästä. HS Visioon kirjoittavat myös Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann, Upright-yritysvastuu yrityksen perustaja Annu Nieminen, Piilaakson suomalaisvaikuttaja Mårten Mickos, Nomad-sijoitusyrityksen perustaja Mikko Mäkinen, asianajaja Matti Tyynysniemi, ruokakuriiripalvelu Woltin perustajiin kuuluva Juhani Mykkänen, yrittäjä Elina Seppälä ja HS:n Lontoon-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä.

HS Vision tekijöinä on joukko oman alansa perinpohjaisesti tuntevia taloustoimittajia. He ovat Veera Luoma-aho, Antti Tiainen, Elina Lappalainen, Alex af Heurlin, Merja Saarinen, Tuomas Peltomäki, Niclas Storås, Anu-Elina Lehti, Tuomas Niskakangas, Emil Elo ja Emma-Leena Ovaskainen. HS:n talousuutisointia vahvistaa Laura Kukkonen.

Markkinoijille HS Visio tarjoaa vaikuttavan mediaympäristön ja ainutlaatuisen kiinnostavan kontekstin päättäjäkohderyhmän sekä talous- ja teknologia-alojen ammattilaisten tavoittamiseksi.

Lue lisää HS Visiosta:

HS Visio tarjoaa vaikuttavan mediaympäristön päättäjäkohderyhmän tavoittamiseksi
HS Visiossa aloittaa kokonaan uusi taloustoimittajien tiimi – tässä he ovat
HS Vision kolumnisteiksi kovia talousnimiä – Mårten Mickos, Ilkka Paananen ja seitsemän muuta kirjoittavat, mikä taloudessa on uutta, hyödyllistä ja innostavaa

Lisätiedot: Viestintäpäällikkö Jenni Rinkinen, Sanoma Media Finland, jenni.rinkinen@sanoma.com, p. 040 511 3109

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.