Tärkeintä ehdotuksia antaessa on, että journalisti, juttu, pomo tai teko on edistänyt laadukasta, faktoihin perustuvaa journalismia Suomessa palkinnonjakoa edeltäneen kalenterivuoden aikana. Sama journalisti tai palkittava työ voidaan asettaa ehdolle useampaan palkintoluokkaan. Jos journalisti on saanut aiemmin Suuren Journalistipalkinnon, se ei estä häntä saamasta palkintoa uudelleen.

Suuri Journalistipalkinto on Suomen merkittävin journalismille vuosittain annettava tunnustus. Kilpailun tarkoituksena on tukea, edistää ja antaa tunnustusta laadukkaasta journalismista, vahvistaa vastuullisen median sananvapauden asemaa yhteiskunnassamme sekä vaalia suomalaisen journalismin parhaiden käytäntöjen ja periaatteiden arvostusta ja näkyvyyttä.

Suuri Journalistipalkinto 2021 jaetaan neljässä palkintoluokassa: Vuoden juttu, Vuoden journalistinen teko, Vuoden journalisti ja Vuoden journalistinen pomo. ​Kilpailu aukesi maanantaina 1.11. ja ehdotuksia palkittavista saa antaa vuoden loppuun saakka.

Kilpailun ohjeet ja aikataulu

Tärkeintä ehdotuksia antaessa on, että journalisti, juttu, pomo tai teko on edistänyt laadukasta, faktoihin perustuvaa journalismia Suomessa palkinnonjakoa edeltäneen kalenterivuoden aikana. Sama journalisti tai palkittava työ voidaan asettaa ehdolle useampaan palkintoluokkaan. Jos journalisti on saanut aiemmin Suuren Journalistipalkinnon, se ei estä häntä saamasta palkintoa uudelleen.

”Kiinnostavaa ja merkityksellistä journalismia tehdään kaikkialla Suomessa, pienissä ja isoissa toimituksissa, pienille ja vähän suuremmille yleisöille. Julkaisualustat vaihtelevat sanomalehdistä aikakauslehtiin, televisiosta ja radiosta digitaalisiin medioihin”, kirjoittaa palkintolautakunnan puheenjohtaja, päätoimittaja emeritus Tapio Sadeoja kilpailun esipuheessa.

Ehdotuksia voi jättää 1. marraskuuta alkaen osoitteessa suurijournalistipalkinto.fi. Kilpailu sulkeutuu 31. joulukuuta 2021.
 
Ehdotuksia käsitellessään palkintolautakunnan jäsenet eivät osallistu oman mediansa piiristä tulleiden ehdotusten arviointiin.

Eri palkintoluokkien voittajaehdokkaat julkistetaan helmikuussa ja voittajat 16.3.2022 kello 20 suorassa tv-lähetyksessä Nelosella.

Suuri Journalistipalkinto -kilpailu on järjestetty Suomessa vuodesta 2001 alkaen. Vuoteen 2018 asti kilpailun järjesti ruotsalainen mediakonserni Bonnier. Vuonna 2019 Bonnier luovutti palkinnon oikeudet Suomeen, Päätoimittajien yhdistykselle.

Päätoimittajien yhdistyksen kumppaneina palkinnon jakavat ja rahoittavat suomalaiset mediayhtiöt Alma Media, Sanoma Media Finland, Yleisradio, MTV, Keskisuomalainen, Otavamedia, A-lehdet, Kaleva, TS-Yhtymä ja KSF Media. Vuoden 2021 palkinnon gaalan järjestelyistä vastaa Sanoma Media Finland.

Lisätietoja:

Päätoimittajien yhdistys PTY:n puheenjohtaja, Suomen Tietotoimiston päätoimittaja Minna Holopainen, +358 40 568 0897

Suuren Journalistipalkinnon palkintolautakunnan puheenjohtaja, Sanoma Media Finland päätoimittaja emeritus Tapio Sadeoja, +358 40 507 7285

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.