Sanoman kuntavaalikoneet avautuivat lauantaina. Isoimmat lehtibrändit Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Aamulehti järjestävät vaalitapahtumia läpi touko- ja kesäkuun, aina vaalipäivään saakka.

Ilta-Sanomat aloittaa kuntavaalitaiston loppuspurtin Vaalimessut verkossa -lähetyksellä Sanomatalon Mediatorilta. Luvassa on neljä tuntia tiukkaa poliittista vääntöä, jota voi seurata suorana lähetyksenä IS:n verkkosivuilta.

Tiistaina 18.5. on luvassa Sanoman ensimmäinen vaalitapahtuma, kun IS:n suuri kuntavaalilive nähdään suorana ISTV:ssä klo 15–19. Keskiviikkona 19.5. Aamulehden tilaajilla on mahdollisuus seurata Tampereen pormestaritenttiä, ja kesäkuussa Helsingin Sanomat järjestää kolme vaaleihin liittyvää tapahtumaa.

Kaikki Sanoman kuntavaalitapahtumat striimataan eikä yleisö pääse tapahtumiin koronapandemian takia paikalle. HS:n ja IS:n vaalitapahtumat ovat avoimia kaikille katsojille ja Aamulehden pormestaritenttiä pääsevät seuraamaan lehden tilaajat.

”Korona-aikana kuntavaalitapahtumien järjestäminen on ollut poikkeuksellisen haastavaa. Tapahtumilla on kuitenkin demokratian toteutumisen kannalta niin suuri arvo, että olemme tehneet kaikkemme löytääksemme keinoja yhteiskunnallisen keskustelun käymiseen vaativissakin oloissa. Uskon, että tapahtumilla voi olla suuri merkitys äänestäjille. Pyrimme journalismin keinoin näyttämään, mitä puolueet todella ajavat ja minkälaisia tulevaisuuksia he valtaan päästessään edistäisivät. Tapahtumat auttavat äänestäjiä muodostamaan mielipiteitä kiinnostavista politiikan kysymyksistä ja ehkä myös löytämään omia ehdokkaitaan”, Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen esihenkilö Lari Malmberg sanoo.

HS:n kuntavaalitapahtumat järjestetään kesäkuussa: Helsingin pormestaritentti on luvassa 3.kesäkuuta ja valtakunnallinen puheenjohtajatentti 9. kesäkuuta.

Lisäksi 6. kesäkuuta HS järjestää demokratiatempauksen nimellä Virtuaalinen vaalitori, jonka keskiössä on pääkaupunkiseudun kuntavaaliehdokkaiden retoriikkakilpailu.

”Kilpailussa otetaan mittaa siitä, kuka pystyy parhaiten argumentoimaan muut puolelleen. Kilpailun lisäksi yleisö pääsee vierailemaan puolueiden virtuaalisilla vaaliteltoilla, jotka toteutetaan Facebookissa”, Malmberg kertoo.

Kuntavaalitunnelmaan pääsee jo tiistaina 18.5., kun nelituntinen IS Vaalimessut 2021 -tapahtuma käynnistyy klo 15. Tapahtuma näytetään suorana ISTV:ssä, ja sen juontaa ISTV:n sisältöpäällikkö Antti Virolainen. Yleisö voi seurata tapahtumaa suorana osoitteessa is.fi/kuntavaalitapahtuma tai katsoa sen tilaisuuden jälkeen julkaistavasta tallenteesta.

Paikalla on eduskuntapuolueiden puheenjohtajia, nuoria poliitikkoja ja Helsingin pormestarin paikasta kilpailevat neljä pääehdokasta. Vaalimessut huipentuu pääministeri Sanna Marinin (sd) ja perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-Ahon kaksintaisteluun.

Tilaisuus on jatkoa Ilta-Sanomien suositulle vaalimessuformaatille. Aiemmin vastaavanlaisia tilaisuuksia Sanomatalossa on järjestetty presidentinvaaleissa 2018 ja eduskuntavaaleissa maaliskuussa 2019.

Keskiviikkona 19. toukokuuta yhdeksän Tampereen pormestariehdokasta kohtaa toisensa Aamulehden suuressa pormestaritentissä. 1,5 tuntia kestävä tentti alkaa klo 18.30, ja se järjestetään Tampere-talon Maestro-salissa. Aamulehden tilaajat voivat seurata tilaisuutta suorasta lähetyksestä tai videotallenteelta jälkikäteen.

Tentissä ovat mukana pormestariehdokkaat kaikista sellaisista puolueista, joilla on tällä hetkellä Tampereen valtuustossa varsinaisia valtuutettuja. Tentin juontaa Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Haastattelijoina ovat uutispäällikkö Tatu Airo ja toimittaja Heidi Pesonen.

”Pormestaria ei valita suoraan kansanäänestyksellä, mutta tentti toivottavasti tuo esiin henkilöiden lisäksi puolueiden välisiä eroja, lisää kiinnostusta vaaleihin ja toivottavasti kannustaa äänestäjiä käyttämään äänioikeuttaan”, Heidi Pesonen sanoo.

Tänä vuonna vaalikonehanke oli Sanoman yhteinen ja valtakunnallisten kysymysten lisäksi vaalikoneessa on kuntakohtaisia kysymyksiä Sanoman lehtien levikkialueiden kunnista.

Vaalikoneesta on räätälöity omat versiot Helsingin Sanomille, Ilta-Sanomille, Aamulehdelle ja Satakunnan Kansalle. Lisäksi vaalikoneessa ovat mukana lukuisat Sanoman paikallismediat, esimerkiksi Valkeakosken Sanomat, Jämsän Seutu, Nokian Uutiset, Tyrvään Sanomat, KMV-lehti, Suur-Keuruu ja Janakkalan Sanomat. Vaalikoneet avautuivat lauantaina 15. toukokuuta.

Vaalikoneen tarkoituksena on auttaa äänestäjää löytämään juuri omiin näkemyksiinsä ja arvoihinsa parhaiten sopiva ehdokas. Vaalikoneeseen on vastannut yli 16 000 ehdokasta ympäri Suomen. Kuntavaaleissa on yhteensä yli 30 000 ehdokasta.

Kuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on 13. kesäkuuta. Ennakkoäänestys alkaa 26. toukokuuta.