Sanoma Media Finlandin aikakauslehtiä julkaisevaan Sanoma Lifestyle -yksikköön on nimitetty kolme uutta toimituspäällikköä. Lifestyletoimituksessa aloittaa Tytti Kontula, featuretoimituksessa Salla Stotesbury ja hyvinvointitoimituksessa Jenni Kangasniemi.

Kuvassa vasemmalta Jenni Kangasniemi, Tytti Kontula ja Salla Stotesbury

Sanoma Media Finlandin aikakauslehtiä julkaisevaan Sanoma Lifestyle -yksikköön on nimitetty kolme uutta toimituspäällikköä. Lifestyletoimituksessa aloittaa Tytti Kontula, featuretoimituksessa Salla Stotesbury ja hyvinvointitoimituksessa Jenni Kangasniemi.

Kaikki valitut työskentelevät jo Sanoma Media Finlandissa.

”Haluamme edistää ihmisten urakehitystä ja kannustamme tarttumaan mahdollisuuksiin siirtyä SMF:n sisällä tehtävistä toiseen. Näistä siirtymistä hyötyvät niin työntekijät kuin työnantajakin. Uusien tehtävien kautta oma osaaminen kehittyy ja monipuolisesti taloa tuntevat ja laaja-alaista kokemusta omaavat työntekijät vievät koko talon tekemistä eteenpäin. Hakijoita Sanoma Lifestylen toimituspäälliköiden tehtäviin oli paljon myös ulkopuolelta, mutta nyt parhaat löytyivät talon sisältä”, Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta sanoo.

Lifestyletoimitukseen valittu Tytti Kontula, 45, tulee vastaamaan Gloriasta, Glorian Kodista, Suuresta Käsityöstä sekä Matkasta. Hän tulee tehtävään B2B:n sisältöpäällikön paikalta. Kontula on koulutukseltaan filosofian maisteri ja on ennen B2B:ssä työskentelyään toiminut mm. Glorian Kodin, Meidän Perheen ja Vauvan päätoimittajana.

”Tytti on todella kokenut sisältötekijä ja meille tuttu ihminen, joka tuntee tuotteemme. Uudella, yhden toimituspäällikön mallilla saamme aidosti lisättyä yhteistyötä lehtien välillä. Samalla vahvistamme tuottajiemme roolia itsenäisemmäksi ja vastuullisemmaksi”, lifestyletoimituksesta vastaava päätoimittaja Saila-Mari Kohtala sanoo.

Tytti Kontulalle paluu aikakausmedian pariin tuntuu ylellisyydeltä.

”Lukijamme ovat tilanneet lehden – valinneet juuri tämän median. Siksi jokainen juttu on aina tehtävä kunnianhimoisesti. Lifestylesisältöjen on oltava visuaalisesti huippuluokkaa, mutta niiden on myös palveltava lukijoiden koko ajan muuttuvia tarpeita ja inspiroitava uusilla näkemyksillä.

Olen paljon miettinyt lifestylemedian merkitystä ja miten sen olemassaolo motivoidaan. Ei esimerkiksi ole perusteltua kannustaa ihmisiä ostamaan jatkuvasti uutta. Mutta onneksi aiheisiin liittyy niin paljon muutakin! Muoti on taidetta ja pukeutuminen itseilmaisua, sisustaminen on monelle tapa toteuttaa luovuuttaan ja käsityöt tapa toteuttaa itseä. Lisäksi fiksun kuluttamisen tueksi tarvitaan koko ajan lisää tietoa.

Somessa lifestylesisällöt aiheuttavat monille turhia idyllipaineita. Toivon, että voimme aikakausmedioissa vapauttaa lukijoita elämään omanlaistaan elämää ja toteuttamaan itselle tärkeitä asioita, oli se sitten mitä vain”, Tytti Kontula sanoo.

Featuretoimituksen toimituspäälliköksi valittu Salla Stotesbury, 41, tulee tekemään ET-lehteä ja Kodin Kuvalehteä. Nyt Me Naisissa toimituspäällikkönä työskentelevä Stotesbury on ollut Sanomalla 20 vuotta mm. Ilta-Sanomissa ja Kodin Kuvalehdessä. Koulutukseltaan Stotesbury on filosofian maisteri, ja hän on käynyt Sanoman toimittajakoulun.

”Salla on loistava aikkarisisältöjen tekijä ja kohderyhmäasiantuntija, ja hän on erittäin motivoinut tarinallisesta journalismista. Sallalla tulee olemaan vahva rooli toimitusten yhteistyön lisäämisessä sekä prosessien että sisällön kehittämisessä yhdessä brändivastaavien toimituspäälliköiden sekä tuottajien kanssa”, ET:n ja Kodin Kuvalehden päätoimittaja Minna McGill sanoo.

Salla Stotesburylle Kodin Kuvalehti ja ET ovat aikakauslehtien aatelia.

”Lehdet ovat timanttisia yhdistelmiä syvyyttä ja kepeyttä, featurea ja lifestylea. Niitä tehdään suurella sydämellä ja vaikuttavalla ammattitaidolla, mikä näkyy lukijalle saakka. Olen huippuiloinen, kun pääsen mukaan tekemään peräti kahta elinvoimaista, valoisaa ja lukijoiden rakastamaa brändiä yhdessä alan parhaiden ammattilaisten kanssa”, Stotesbury sanoo.

Hyvinvointitoimituksen uuden toimituspäällikön Jenni Kangasniemen, 31, vastuulla ovat Hyvä terveys ja ET Terveys, erikoisjulkaisut sekä hyvaterveys.fi. Kangasniemi on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri, ja hän siirtyy toimituspäälliköksi Helsingin Sanomien lifestyleyksikön tuottajan paikalta. Parhaillaan Kangasniemi viimeistelee opintovapaavuottaan Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa. Aiemmin Kangasniemi on työskennellyt toimittajana mm. Me Naisissa, Hyvä terveys- ja Sport-lehdissä sekä Ilta-Sanomissa.

”Jenni on erittäin vahva hyvinvointiosaaja, joka tietää ja tuntee tulevat trendit terveydestä, hyvinvoinnista, liikunnasta ja ravitsemuksesta. On hienoa saada Jenni takaisin toimitukseemme”, hyvinvointitoimituksen lehdistä vastaava päätoimittaja Päivi Virkkunen sanoo.

Jenni Kangasniemelle Hyvä terveys ja ET Terveys ovat vahvoja, omaäänisiä brändejä, joissa yhdistyvät asiantuntijuus ja kyky puhutella lukijaa henkilökohtaisella tasolla.

”Uskon, että luotettavan terveyssisällön merkitys vain kasvaa tulevaisuudessa, ja laadukkailla aikakauslehdillä on tärkeä rooli maailman selittäjinä. Aiemmin Ruoholahden Hyvinvointitiimissä työskennelleenä tiedän, että pääsen osaksi tehokasta tiimiä, jossa kohderyhmäymmärrys on viety huippuunsa, ja se yhdistyy vahvaan visuaaliseen silmään. Terveys ja hyvinvointi on minulle aihealueena intohimo, jota seuraan laaja-alaisesti. Tuon mukanani  osaamista hyvinvointisisältöjen räätälöinnistä eri kohderyhmille, osaamista digi- ja somestrategiaan sekä trendien tietämystä”, Jenni Kangasniemi kertoo.

Sanoma Lifestyle on Suomen johtava aikakausbränditalo, jonka pääsisältöalueita ovat lifestyle, feature ja hyvinvointi. Sanoma Lifestyle julkaisee kahdeksaa aihealueensa huippubrändiä sekä Aku Ankkaa.

”Ihmisten tarve aikakauslehtitarinoita kohtaan on korona-aikana lisääntynyt ja olemme liiketoiminnallisesti hyvässä tilanteessa. On hienoa, että pystymme uusilla positioilla vahvistamaan ydinosaamisalueitamme entisestään”, Sanoma Lifestylen brändeistä vastaava johtaja Anne Nokelainen sanoo.

Lisätiedot: Anne Nokelainen, johtaja, SLS:n brändit ja kaupallistaminenp. +358 40 770 8412, anne.nokelainen@sanoma.com

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.