Tuoreen Yippee 2021 -tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että koronavuosi lisäsi lasten ja nuorten lukemista. Suosituinta lukemista ovat sarjakuvat ja erityisesti Aku Ankka, joka on mitatuista lehdistä kärjessä lähes 290 000 lukijallaan. Aku Ankan taskukirjat on toiseksi suosituin. Kolmossijasta taistelevat tiiviisti Koululainen, Aku Ankka Juniori ja HS Lasten uutiset.

 

Tuore Yippee 2021 -tutkimus lasten mediankäytöstä kertoo myönteistä kehitystä suomalaisten lasten lukemisessa. Tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että koronavuosi lisäsi lasten ja nuorten lukemista. Lapset kertovat käyttäneen viimeisen vuoden aikana enemmän aikaa vanhempiensa kanssa, ja tämä on todennäköisesti lisännyt myös lasten ja vanhempien yhteistä lukuaikaa.

Sanoman TNS Kantarilta tilaamassa tutkimuksessa tutkittiin 3–16-vuotiaiden lasten mediankäyttöä. Ikäryhmittäin mediapäivässä on selviä eroja. 3–7-vuotiailla tv ja videot ovat kärkisijoilla kaikkina päivän ajankohtina, kun puolestaan 13–16-vuotiailla sosiaalinen media, musiikki ja videot pitävät kärkisijoja. Kirja nousee kärkikolmikkoon illan medioissa tytöillä.

Sarjakuvalehdet ovat pitäneet pintansa alakouluikäisten lasten mediapäivässä. Juhlavuottaan viettävä Aku Ankka on mitatuista lasten ja nuorten lehdistä kärjessä lähes 290 000 lukijallaan. Lukijamäärä on pysynyt samalla tasolla vuoden 2019 kanssa. Lukutaidon kannalta keskeistä on, että lehti tuo varsinkin pojat laajemmin lukemisen piiriin.

”Mahtava huomata, että kahden viime tutkimuksen perusteella näyttäisi, että pahin aallonpohja lasten ja nuorten lukuharrastuksessa on ohitettu. Aku Ankan rooli lukemisen ensiaskeleena on äärettömän tärkeä, olen äärettömän ylpeä jokaisesta Akkarin kanssa lukemaan oppineesta suomalaisesta! Vuodesta 1951 alkanut pitkä historia suorastaan velvoittaa meidät toimittamaan hauskaa ja monitasoista sarjakuvalehteä, joka ilahduttaa niin nuorta kuin aikuista lukijaansa. On hienoa huomata, kuinka aina uudet sukupolvet löytävät Akun ja oppivat lukemaan sen avulla. Tutkimustemme mukaan Aku Ankan sisältötyytyväisyys on huippuluokkaa, ja onkin upeaa, että Aku Ankasta paljon pitävien osuus on kasvanut”, Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä sanoo.

Aku Ankan taskukirjojen suosio on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana, ja se tavoittaa nyt 230 000 ja on mitatuista lasten ja nuorten lehdistä toiseksi suosituin. Kolmossijasta taistelevat tiiviisti Koululainen, Aku Ankka Juniori ja HS Lasten uutiset, joilla kaikilla on 216–217 000 lukijaa 3–16-vuotiaissa.

Lasten ja nuorten mediakäytön muutokset heijastelevatkin samaa mitä laajemmin aikuisväestössä. Tiedon tarpeen lisääntyminen näkyy HS Lasten uutisten lukijamäärän nopeassa kasvussa. Viime vuoden elokuussa lanseerattu HS Lasten uutiset -sanomalehdellä on jo yli 20 000 tilaajaa ja lehteä tilataan 92 prosentissa Suomen kunnista.

”On ollut valtavan ilahduttavaa nähdä, miten suurella innolla uusi sanomalehti on otettu lasten keskuudessa vastaan eri puolilla Suomea. Lehden lanseeraamisen takana oli meidän halumme toimia lasten lukemisen ja lukuinnon herättämisen puolesta. Lapsethan ovat uteliaita ja miettivät paljon niin isoja kuin pieniäkin kysymyksiä. Siksi heidän näkökulmastaan kerrottu tieto maailmasta vetää puoleensa. Lukemisen lisäksi merkittävää on se, että lapset tulevat osallisiksi yhteiskunnasta ja myös heidän oma äänensä tulee kuuluviin. Haluamme tukea lasten ajattelun ja toimijuuden kehittymistä”, Helsingin Sanomien päätoimittaja Anu Ubaud sanoo.

Kotona kulutetussa viihteessä näkyy tutkimuksessa vahvana suoratoistopalvelujen ja videosisältöjen kulutus. Sanoman lapsille ja nuorille tehty televisiosisältö tavoittaa kohderyhmänsä hyvin: Nelosen lasten aamut kerää yli 200 000 viikkokatsojaa, Lasten Ruutu lähes 180 000 ja HS Lasten uutiset uutislähetys lähes 60 000 katsojaa viikossa.

Lasten ja erityisten poikien lukutaidon heikkeneminen on herättänyt huolta ei vaan ammattikasvattajien, mutta myös vanhempien keskuudessa. Sanoman tutkimukset kuluttajien mediamotiiveista osoittavat että erityisesti pienten lasten vanhemmat kantavat huolta lisääntyvästä ruutuajasta. Tietämys lukutaidon myönteisistä vaikutuksista koulumenestyksen lisäksi lasten ja nuorten hyvinvointiin laajemminkin kasvaa. Lukutaidon lisäksi olennaista ovat lukutottumukset ja kiinnostus lukemiseen. Hyvät sisällöt ja tarinat ovat edelleen keskiössä.

Yippee 2021 -tutkimuksen mukaan noin neljännes 7–16-vuotiaista lukee kirjoja vähintään viikoittain, samoin sarjakuvia. Suunnilleen samalle määrälle kirjojen tai sarjakuvien lukeminen on keskittynyttä. Lähes puolet lukee kirjoja mieluiten painetuista kirjoista, mutta tämän muodon suosio on laskenut. Uutena mittaukseen mukaan tullut äänikirjavaihtoehto saa kannatusta 16 prosentilta ja tämä on juuri se määrä, jonka painettujen kirjojen suosio on laskenut.

Yippee 2021 -tutkimus koostuu monesta lapsen ja nuoren elämään liittyvästä osa-alueesta. Tutkimuksessa selvitettiin muutamien lehtien lukijamäärää sekä valittujen sivustojen, tv-kanavien ja palveluiden käyttäjämäärää. Tärkeänä osiona oli myös lasten ja nuorten suhde kirjojen ja sarjakuvien lukemiseen sekä Aku Ankkaan.

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 3–16-vuotiaat lapset ja nuoret. Vastaaminen tapahtui web-lomakkeella ja vastaajat rekrytoitiin tutkimukseen Kantarin Forum -vastaajakannasta. Nuorimmilla lapsilla vastaaminen tapahtui yhdessä vanhempien kanssa. Kaikilla vastaajilla oli  mahdollisuus käyttää vanhempia apuna vastaamisessa. Tutkimukseen vastasi 1041 henkilöä (tavoite 1000).

Tutkimuksen toteutti Sanoma Media Finlandin toimeksiannosta Kantar TNS Oy maalis–huhtikuussa 2021.

Tuloksia tarkastellaan kokonaistason lisäksi pääsääntöisesti sukupuolittain sekä kolmessa ikäryhmässä. Tuloksia vertaillaan aikaisempien vuosien Yippee -tutkimuksiin soveltuvin osin.