Minnalla on lisäksi vahva tausta TV-, radio-, video- ja elokuvamainonnan suunnittelusta ja ostamisesta sekä tapahtuma-alalta tapahtumatoimistossa työskentelystä. Tuore MBA-tutkinto tuo liiketoiminnan uudistamiseen ja johtamiseen päivitettyjä tietoja ja taitoja.

”Olen todella innoissani tästä upeasta mahdollisuudesta siirtyä Sanomalle, vaikka työpaikan vaihto osuukin hämmentävään koronaviruksen aiheuttamaan tilanteeseen. Sanoma on mahtavien mahdollisuuksien mediatalo. On ilo päästä osaksi tätä tarinaa ja mukaan tarjoamaan suomalaisille markkinoijille ratkaisuja heidän liiketoimintansa vahvistamiseksi. Markkinajohtajan laadukas sisältö ja vahva kuluttajasuhde mahdollistavat monipuoliset ja monikanavaiset ratkaisut markkinoijille ”, Minna Andersson sanoo.

”Tärkein tehtävämme Sanoman B2B:ssa on auttaa suomalaisia markkinoijia. Tähän tehtävään Minna sopii hienosti vahvan kokemuksensa ja näkemyksensä ansiosta. Tarjoamme monikanavaiset viihdeilmiöt, datakohdennetut ohjelmayhteistyöt ja vaikuttajamarkkinointi ovat esimerkkejä mahdollisuuksista, joita Minna pääsee kehittämään eteenpäin. Lisäksi Minna on mahtava tyyppi ja sopii varmasti joukkoomme.”, kommentoi johtaja Karri Ahonen Sanoma Media Finlandin B2B-organisaatiosta.