Sanoma kertoi reilut kaksi viikkoa sitten laajentavansa radiomainonnan tarjoomaa alueellisen mainonnan ratkaisuilla vuoden 2020 alusta. Laajentamisen mahdollistavat Sanoman loppukesällä hankkimat Aito Radioiden ja Business FM:n taajuuskokonaisuudet.

Aluetarjooma laajenee nyt GrooveFM Business -radiolla, joka kuuluu jatkossa Helsingissä, Tampereella ja Vaasassa. Helsingin ja Tampereen taajuudet Sanoma on vuokrannut Mediatalo Keskisuomalaiselta, joka sai taajuudet viime toimilupakierroksella. Sanoman alueellisen mainonnan ratkaisuja pystytään jatkossa toteuttamaan Radio Aallossa, uudessa Aito Iskelmässä, HitMix-kanavalla, Helmiradiossa sekä GrooveFM Business -kanavalla.

”Tällaiset sopimukset vievät koko kaupallista radiotoimialaa eteenpäin ja vahvistavat alueradioita. Olemme jatkossa myynnin osalta joillain alueilla myös kilpailijoita, mutta sisällöllisesti molemmilla tulee olemaan omat vahvuutensa ja erottumiskeinot. Groove tulee täydentämään Sanoman radiotarjoomaa ja kehittämisestä tulee hauskaa”, kertoo Sanoman radioista vastaava johtaja Jussi Suvanto.

GrooveFM Business -kanavan jatkumisen mahdollisti sopimus Mediatalo Keskisuomalaisen kanssa. Keskisuomalainen päätti keskittyä heille luontaisempiin alueisiin Lahdessa, Jyväskylässä sekä Kuopiossa ja päättivät etsiä sisältökumppania muille taajuuksille. Kuopion taajuus kuuluu jatkossakin Sanomalle, mutta sisältösopimuksen mukaan Sanoma on ulkoistanut sen tuotannon ja myynnin Keskisuomalaiselle.

”Olemme laajentamassa radiotoimintaamme merkittävästi. Lahden Radio Voima saa paikalliset sisarkanavat ensi vuoden puolella Jyväskylään ja Kuopioon. Sanoman kanssa solmittu sopimus tarkoittaa myös sitä, että me vastaamme Lahden seudulla aluemyynnistä Voiman lisäksi myös Aito Iskelmästä ja Radio Aallosta”, sanoo Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.

Kaupallinen radiomarkkina on ollut jo vuosia kasvussa, ja RadioMedian keräämien jäsenyhtiöiden myyntitilastojen mukaan radiolle on tulossa kuudes peräkkäinen kasvun vuosi. Marraskuun jälkeen toimiala on kumulatiivisesti noin viisi prosenttia edellä viime vuotta.

Lue lisää: Sanoma laajentaa alueelliseen radiomainontaan