Tiedote 5.7.2018

Nelonen Media lopettaa maksu-tv-liiketoimintansa ja siirtää kaikki maksulliset sisällöt Ruutu-palveluun. Maksukanavien lähetys loppuu 1.9.2018. Kanavat ovat olleet katsottavissa sekä Ruudussa että operaattoreiden maksupaketeissa.

”Nelonen Media on kasvattanut Ruudun viihde- ja urheilutarjontaa, eikä varsinkaan live-urheilulähetyksiä haluta rajata käytettävissä olevien kanavien määrällä. Ruudussa voi seurata useita kotimaisia palloilusarjoja, ja haluamme tarjota faneille näistä mahdollisimman monta ottelua, vaikka lähetysajat olisivat päällekkäisiä. Myös tapa katsoa viihdeohjelmia on monipuolistunut – sisältöjä halutaan katsoa yhä enemmän ajasta ja paikasta riippumatta silloin, kun se itselle parhaiten sopii”, Nelonen Median kuluttajaliiketoiminnan johtaja Lassi Tasajärvi sanoo.

Tilausvideomarkkina ja myös Ruudun asiakasmäärä ovat kasvussa.

”Ruudun tilaajamäärä on jo pitkään ollut suurempi kuin maksu-tv-paketeillamme yhteensä. Valikoimaa ja joustavuutta on huomattavasti enemmän kuin perinteisillä maksu-tv-kanavilla”, Tasajärvi jatkaa.

Syyskuun alussa lähetyksensä lopettavat viihdekanavat Ruutu+ Leffat & Sarjat, Ruutu+ Dokkarit, Ruutu+ Lapset ja urheilukanavat Ruutu+ Urheilu 1–8. Näiltä kanavilta tutut sisällöt ovat jatkossa katsottavissa Ruutu-palvelussa.

”Yhteistyömme maksu-tv-kanaviamme paketoineiden operaattoreiden kanssa jatkuu tulevaisuudessakin, vaikka se muuttaakin muotoaan. Ruutu-palvelu toimii jo nyt useilla operaattoreilta hankittavilla laitteilla”, Tasajärvi toteaa.

Ruudun maksulliset sisällöt ovat tilattavissa osoitteesta Ruutu.fi. Samasta paikasta löytyy myös päivittyvää lisätietoa palvelun saatavuudesta eri laitteille.

Maksullinen Ruutu+ tarjoaa urheilun ystäville tärkeimmät kotimaiset palloilusarjat: Superpesiksen, Veikkausliigan, lentopallon Mestaruusliigan ja Salibandyliigan ottelut. Ruutu+-asiakkaille on tarjolla myös laadukasta viihdettä, esimerkiksi Ruutu-alkuperäissarjat rikosdraama Keisari Aarnio ja Kummeli-sketsiryhmästä tuttujen koomikoiden Kontio & Parmas -draamakomedia sekä syksyllä alkava supersuosittu Syke-sairaaladraama.