Joskus sitä aattelee, että oonko ihan outo, mutta teidän mietelauseiden ja kuvien ansiosta saan muistutuksen, että ”ei, oon nainen”.Idahei se siellä kirjoittelee Me Naisten Instagram-feedissa. Ja me toimituksessa tuulettelemme: hän tuntee olevansa nainen, ja se on meidän ansiotamme!Ilomme taustalla oli tiukka strategiapuristus: istuimme alkuvuodesta porukalla alas määrittelemään, mitkä periaatteet ja tavoitteet tekemistämme ohjaavat.Nykyään meillä on lukijoitamme ja seuraajiamme varten kirkas tehtävä: Me Naisten somen pitää olla paikka, jossa ihminen tunnistaa itsensä ja tuntee, ettei hän ole yksin iloineen ja murheineen. Maailmassa todella on muitakin, jotka ovat allergisia aamuille, kärsivät novinofobiasta (äkillinen pelkotila viinin loppumisesta) ja kuvailevat siivousideologiaansa sanaparilla ”hyvä yritys”.Kas tässä jakoon muutama keskeinen oivallus, joita sovellamme nykyään kaikessa sometekemisessämme.1) Elämänmakuinen ryönäisyysVälillä vähän provo. Fiksu! Junantuoma. Lämminhenkisesti nokkela. Meillä Me Naisissa juttuja ja päivityksiä ei jaa instituutio, vaan kiva tyyppi. Erityisesti Instagramissa olemme panostaneet siihen, että jokainen juttu jaetaan äänellä, joka kuulostaa meiltä ja jonka seuraajamme tunnistavat.2) Eri kanavat, eri roolitKaiken sometekemisen pitää tietysti ohjata siihen, että viivan alle jäisi enemmän euroja. Siksi erityisesti Facebookissa ensisijainen tavoitteemme on ohjata liikennettä sivustolle. Instagramissa keskitymme enemmän brändin rakentamiseen ja yhteisön kanssa hassuttelemiseen. Sekin voi olla tuottavaa: olemme saaneet tilaajia kiinni pelkästään sen perusteella, että joku on innostunut fiidimme sisällöistä.3) Takapuolilihakset kunniaanMe Naisten somesisällöt syntyvät aina sydämellä, usein ihan aivotyölläkin – mutta kaikkein eniten perslihaksilla. Mikään sinne tupsahtava ei ole sattumaa, vaan välillä vääntämällä väännettyä, hiottua ja puristettua. Vaikka sisällöt ovat parhaimmillaan hauskoja ja kepeitä, niiden takana saattaa kova ja hikoiluttavakin tiristys.4) Kokeillaan ja hiotaanMe Naisten somessa annetaan aina tilaa kokeiluille. Vaikka tuttuun ja toimivaan on hyvä nojata, somessa on pakko olla uuden äärellä. Mietimme joka viikko palaverissä, mitä uutta voisimme saada aikaan ja testata. Kesällä Me Naisten fiideissä päästään seuraamaan muun muassa viikon häröskooppia, omaa somemuunnostamme lehden vakiopalstastamme, sekä Mikä kesä! -kilpailua, jolla haastamme ihmiset sukeltamaan Me Naisten nostalgisten kesäkasvojen pariin.5) Seuraaja edelläAjattelemme somea aina seuraaja edellä. Yritämme pysyä seuraajan taajuudella ja ymmärtää, mikä hänelle on merkityksellistä. Mitä seuraaja voi saada sisällöstämme omaan elämäänsä, millainen tunne hänelle herää, miten sisältö virittää päivää, nostattaako se mieltä?6) Se on kivaaEmme ajattele sometekemistämme pakkopullana. Parhaiden sisältöjen salaisuus piilee innostuksessa: joku juttu toimii yleensä siksi, että tekijät aidosti nauttivat sen ideoinnista. Jos somessa mailaa puristaa liian kovaa, on vaikeaa saada tuloksia aikaan.Varpu Varpela on Me Naisten toimituspäällikkö.
Me Naisten sometekemistä ohjaa ”elämänmakuinen ryönäisyys”
19.06.2018
Lehdistötiedotteet
Sanoma Media Finland