Kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla 430 lasta pääsee seitsemällä paikkakunnalla viikon mittaiselle maksuttomalle kesäleirille. Leirit pidetään seitsemällä paikkakunnalla Me-taloissa, joiden toimintaa rahoittaa Me-säätiö. Säätiön tavoitteena on vähentää lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymistä ja eriarvoistumista. Kesäleirit mahdollistaa Kodin Kuvalehti yhdessä Me-säätiön, kaupunkien ja yhteistyökumppaneiden kanssa."Halusimme tarjota kesäleirin niillekin lapsille, joiden perheissä ei olisi niihin muuten ehkä mahdollisuutta. Luvassa on paljon kivaa ja mielekästä tekemistä sekä terveellistä ruokaa. Välittäminen on vahvasti Kodin Kuvalehden ytimessä ja tämä on yksi konkreettinen tekomme yhteiseksi hyväksi", päätoimittaja Minna McGill toteaa.Eri paikkakuntien Me-talojen henkilökunta on saanut suunnitella ohjelman itsenäisesti, ja kaikilla leireillä on ammattitaitoiset ohjaajat. Joillekin leireille on lisäksi palkattu nuoria apuohjaajiksi.Ruoan lapsille tarjoavat yhteistyökumppanit Arla, Pågen, Kokkikartano, Veikko Laine, HOK ja SOK sekä Chiquita.