Oikotie on avannut uuden, erityisesti lapsiperheille suunnatun Kotikulmat-palvelun, jonka avulla asunnonetsijä löytää juuri hänen tarpeisiinsa sopivan asuinalueen Helsingistä.

Helppokäyttöisestä Kotikulmat-karttapalvelusta löytyy yhdestä paikasta lapsiperheille tärkeät palvelut, kuten neuvolat, päiväkodit, koulut ja urheilupaikat. Palvelu näyttää myös arjen sujumisen kannalta merkitykselliset etäisyydet, esimerkiksi kodin ja työpaikan välillä, ja liikkumisen julkisilla kulkuneuvoilla. Myöhemmin palveluun on tarkoitus tuoda myös muita asunnonhankkijoita kiinnostavia tietoja, kuten äänestyskäyttäytymistä ja sosiaalisen median yhteisöjä.

”Koska asuntokaupoilla ostetaan asunnon lisäksi uudet kotikulmat, tarvitaan myös kattavaa tietoa eri asuinalueista. Palvelu on aluksi lanseerattu lapsiperheille, mutta suunnitelmissa on laajentaa sitä vastaamaan muidenkin käyttäjäryhmien tarpeisiin. Uskomme, että palvelun avulla voidaan esimerkiksi hälventää ennakkoluuloja eri alueiden sopivuudesta lapsille ja toivomme, että palvelun avulla uusi asunto saattaa löytyä paikasta, jota ei ehkä olisi osannut ottaa omalle harkintalistalleen,” kertoo Oikotien Asuntojen johtaja Mikko Ristimäki.

Oikotie Kotikulmat helpottaa myös asuinalueiden vertailua keskenään. Palvelun tavoitteena on helpottaa esimerkiksi kaupungin ulkopuolelta muuttavia, jotka eivät vielä tunne eri asuinalueita. Toisaalta myös helsinkiläisillä saattaa olla eri alueista virheellisiä käsityksiä, joita Kotikulmat-palvelu pystyy murtamaan.

Kotikulmat kattaa tällä hetkellä Oikotien Helsingissä myytävät asunnot. Palvelu on Exoven ja Adventure Clubin toteuttama.

”Asunnon ostaminen on lapsiperheen isoin investointi ja siksi on erityisen tärkeää tarjota dataan pohjautuvia uusia näkökulmia päätöksen tekemisen tueksi. Oikotien henkilöstö oli ideastamme innostunut alusta alkaen ja tarjosi sparrausapua kehittämisen ajan, joten Oikotie oli luonteva valinta kehittämämme palvelun kodiksi,” sanoo Exove Oy:n toimitusjohtaja Janne Kalliola.

”Haluamme olla mukana luomassa kohderyhmää puhuttelevia ja merkityksellisiä palveluita, siksi Kotikulmat oli mielekäs projekti meille,” kommentoi Adventure Clubin toimitusjohtaja Kimmo Timonen.

Myös Forum Virium Helsinki on ollut mukana hankkeessa. 

"Olemme iloisia, että avoin data tehdään ihmisille näkyväksi ja se saadaan tuottamaan hyötyä," Forum Virium Helsingin ohjelmajohtaja Veera Mustonen sanoo.

Tutustu Kotikulmat-palveluun osoitteessa oikotie.fi/kotikulmat.

Oikotie Kotikulmat: Mikä on parasta sinun kotikulmillasi? https://youtu.be/8oSpyU7fj8g

Oikotie Kotikulmat: Mikä on tärkeintä sinun kotikulmillasi? https://youtu.be/b1zoToe1A40

Lisätiedot:

Oikotie: Asuntojen johtaja Mikko Ristimäki, p. 040 8254823, mikko.ristimaki@oikotie.fi

Exove Oy: Toimitusjohtaja Janne Kalliola, p. 040 558 1796, janne@exove.fi

Adventure Club: Toimitusjohtaja Kimmo Timonen, p. 040 5225665, kimmo@adventure-club.fi