Nelonen Median televisio-organisaatiota muokataan vastaamaan katselutottumusten muutosta. Jatkossa kaikki sisältöpäätökset jakelutiestä riippumatta tehdään yhdessä organisaatiossa. Televisiojohtajaksi nimitetään aiemmin kanavajohtajana toiminut Ville Toivonen. Nelonen Media on  viimeisen kahden vuoden aikana saanut aikaan historiallisen muutoksen Suomen tv-markkinassa. Villen johdolla kanavaportfolio on ottanut MTV:n kiinni alle 45-vuotiaiden katselussa.

Nelonen Median televisio-organisaatio uudistuu niin, että aiemmin erillisissä organisaatioissa toimineet televisiokanavien ja Ruudun sisältötiimit yhdistyvät. Tiivistä yhteistyötä on tehty jo aiemminkin, mutta jatkossa sisältöhankintoihin ja ohjelmistosuunnitteluun liittyvät päätökset kaikkien jakeluteiden osalta tehdään yhdessä organisaatiossa.

Uuden tv-organisaation johtoon on nimitetty Nelonen Medialla aiemmin kanavajohtajana toiminut Ville Toivonen. Televisiokanavakohtaisia kanavapäälliköitä ei enää ole uudessa organisaatiossa. Muutos tarkoittaa myös sitä, että TV-kanavien ja Ruudun ilmaiset ja maksulliset sisällöt hankitaan ja suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

”Me ajattelemme televisiota kokonaisuutena riippumatta siitä, mistä laitteesta sisältöjä katsotaan. Television katselu kokonaisuutena on kasvussa ja videopalvelut ovat siinä merkittävässä roolissa – me näemme selkeästi myös kuinka isot viihdeilmiöt televisiossa kasvattavat maksullisten televisiosisältöjen kysyntää. Uusi organisaatio ja keskitetty, fiksu tapa toimia varmistaa sen, että voimme tarjota kaikissa kanavissa entistä kiinnostavampaa, viihdyttävämpää televisiota suomalaisille”, Toivonen lupaa.

Kesän aikana Nelonen Media on kivunnut jälleen markkinajohtajaksi alle 55-vuotiaiden katselussa. Myös Ruutu on tällä hetkellä suurempi kuin koskaan sekä mainosrahoitteisen puolen tavoittavuudessa että tilaajamäärissä.

”Kulunut vuosi on ollut meidän tv-toiminnalle historiallisen hyvä. Lisäksi syksyn osalta isot ohjelmamme ovat startanneet erinomaisesti ja Ruutu+:n myynti on ollut ennätyksellistä. Ville Toivoselle ja hänen tiimiensä näkemykselle kuuluu iso kiitos Nelonen Median kanavien viime aikojen menestyksestä”, kiittää Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laakso.