Nelonen Median ja Mediatakojien uusi yhteinen musiikkipainotteinen radiokanava HitMix tarjoaa eniten hittejä 90-luvulta tähän päivään.

Uusi 90-luvun ystäviä superpalveleva radiokanava HitMix aloittaa lähetyksensä perjantaina 15. syyskuuta. Nelonen Median ja Mediatakojien yhteisen kanavan kuuluvuusalueella asuu lähes kolme miljoonaa suomalaista, ja tavoitteena on laajentaa kanava valtakunnalliseksi. 90-luvun musiikkiin painottuva kanava on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen.

”Olemme tehneet Mediatakojien kanssa reilu vuosi sitten lanseeratussa Helmiradiossa erittäin hyvää yhteistyötä, jota on nyt ilo jatkaa HitMixissä. Vahvistamme uuden kanavan myötä asemaamme kaupallisesti tärkeimmän kohderyhmän, 25–44-vuotiaiden, markkinajohtajana”, Nelonen Median radioiden johtaja Jussi Suvanto sanoo.

Ensimmäisten viikkojen ajan Hitmixissä soi musiikki. Kuulijoilta toivotaan erityisesti alkuvaiheessa palautetta ja kappaletoiveita kanavan lopullisen linjan rakentamiseksi. Palautetta voi antaa perjantaista alkaen osoitteessa hitmix.fi.

Kanavan juontajat, muun muassa Helmiradion aamusta tuttu Ari Hursti ja Radio Suomipopin aamupäivää juontanut Kimmo Sainio, ovat äänessä lokakuun alusta alkaen, mutta musiikki on HitMixissä pääroolissa. Kanavan sydän on 90-luvun nopearytminen musiikki, mutta soittolistalle mahtuu myös uudempia 2000- ja 2010-lukujen kappaleita. Päivittäin kello 9 ja 21 ohjelmassa on 90 minuuttia puhdasta 90-luvun musiikkia, ja nämä soittolistat tulevat myös audiosisältöpalvelu Suplaan.

”Ysäribuumi on ollut havaittavissa musiikissa jo hetken aikaa. Uudella kanavalla kuullaan musiikkia Aikakoneesta David Guettaan. Varsinkin vanhat eurodance-hitit näyttävät tutkimusten mukaan viehättävän kuulijoita. Näitä kappaleita on mausteena eri radiokanavilla, mutta nyt 90-luvun biiseille on ihan oma kanavansa”, Nelonen Median musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilä kertoo.

HitMixin lähetykset tehdään aamupäivisin Sanomatalon radiostudiosta, mutta iltapäivisin kanavalla kuullaan myös alueellisia ohjelmia. Kanava mahdollistaa mainostajille sekä paikalliset että valtakunnalliset ratkaisut ja näiden yhdistelmät. Valtakunnallisen ja pääkaupunkiseudun mainonnan myy Sanoma Media Finlandin mediamyynti, kun taas muusta paikallisesta mainonnasta vastaa Mediatakojat.

”Tällä yhteistyöllä haluamme vahvistaa radiotarjontaa suurimpien kaupunkien alueilla ja tarjota myös alueellisille mainostajille lisää tavoittavuuksia. Omaa ysärikanavaa on varmasti jo odotettu markkinoilla, ja idea tukee hyvin nykyisiä alueellisia kanaviamme”, Mediatakojien toimitusjohtaja Sampsa Jolma toteaa.

Hitmix kuuluu pääkaupunkiseudulla samalla taajuudella kuin Metro Helsinki, joka lopettaa lähetykset Hitmixin aloittaessa. Turussa, Porisssa ja Raumalla Zoom FM muuttuu alueelliseksi HitMixiksi, samoin Tampereella Radio Manse muuttuu HitMixiksi. Jyväskyläläinen Radio Kompassi ja Radio Kuopio liittyvät HitMixiin loka–marraskuun vaihteessa, säilyttäen vahvat paikalliset iltapäivälähetykset alueillaan. Nelonen Median audiosisältöpalvelu Suplassa HitMixiä voi kuunnella missä vain.

HitMixin kuuluvuusalueet ja taajuudet

Helsinki 95,2Mhz
Hyvinkää 91,6 Mhz
Jyväskylä 88,0 Mhz
Kuopio 95,6 Mhz
Nilsiä/Siilinjärvi 89,3 Mhz
Pori 102,4 Mhz
Rauma 92,9 Mhz
Tampere 99,1 Mhz
Turku 99,0 Mhz
Varkaus 104,0 Mhz
Äänekoski 88,4 Mhz

Lisätiedot
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977