Juha Vuorisen kirjoittamasta Juoppohullun päiväkirjasta on tehty maksuton äänikirjaversio Nelonen Median äänisisältöpalvelu Suplaan. Kirjan lukee näyttelijä Joonas Saartamo. Vuonna 1998 julkaistussa Juoppohullun päiväkirjassa seurataan Juha Bergin ja hänen ystäviensä viinanhuuruista elämää ja heidän kommelluksiaan. Teosta on myyty Suomessa yli 200 000 kappaletta.

”Äänikirjaa on toivottu minulta jo vuosia, ja ajattelin, että voisin antaa sen 50-vuotispäivänäni lahjaksi kuulijoille”, tänään syntymäpäiväänsä juhliva Juha Vuorinen sanoo.

Juoppohullun päiväkirjasta on julkaistu viisi osaa, joista ensimmäinen on käännetty ruotsiksi, viroksi, norjaksi ja saksaksi. Englanninkielinen kirja ilmestyy ensi viikolla. Samanniminen elokuva sai ensi-illan vuonna 2012.

Puolitoista vuotta sitten lanseerattu Nelonen Median äänisisältöpalvelu Supla on ollut menestys. Suplan sovellus on ladattu yli 230 000 laitteeseen, ja palvelulla on ollut kuukausittain noin 140 000 eri käyttäjää.

”Jatkuvasti kehittyvällä monipuolisella audioalustalla on Suomen suurimmassa mediatalossa loputtomasti mahdollisuuksia, ja palveluun tuodaan jatkuvasti uusia sisältöjä – äänikirjoja on toivottu paljon. Suplassa olevia ohjelmia käynnistetään kuukausittain yli 2,6 miljoonaa kertaa”, Nelonen Median radioiden sisältöjohtaja Johannes Saukko sanoo.

Supla mahdollistaa omien suosikkiohjelmien kuuntelemisen silloin, kun itse haluaa. Palvelussa voi kuunnella Radio Suomipopin, Radio Rockin, Radio Aallon, Loopin, Helmiradion, Metro Helsingin ja Groove FM:n livelähetyksiä sekä Suomen suosituimpien radio-ohjelmien parhaita paloja. Erittäin suosittuja ovat olleet Supla-alkuperäissarjat, eli vain Suplaa varten tuotettu sisältö. Tarjolla on myös Sanoman eri kanavissa ja brändeissä julkaistuja sisältöjä.

Sekä iOS- että Android-alustoille julkaistun palvelun voi ladata ilmaiseksi Apple Storesta ja Google Playsta. Palvelun nettiversio löytyy osoitteesta Supla.fi.