​Monipuolisia äänisisältöjä tarjoavan Suplan sisällöillä on viikoittain yli miljoona starttia. Täysin uudistuneen sovelluksen myötä radio-ohjelmia voi kuunnella jälkikäteen kokonaisina joko ilman musiikkia tai musiikin kanssa. 

Nelonen Median äänisisältöpalvelu Supla on ladattu jo 300 000 kertaa. Myös palvelun viikoittaiset käyttäjämäärät ovat olleet tasaisessa kasvussa.

”Suplaa käyttää viikoittain yli 100 000 eri käyttäjää, ja sisältöjä käynnistetään viikon aikana yli miljoona kertaa. Aivan upeaa on, että Suplassa selvästi viihdytään: keskimääräinen palvelussa vietetty aika on 41 minuuttia, mikä tietysti kertoo laadukkaista sisällöistä”, radioiden sisältöjohtaja Johannes Saukko iloitsee.

Sovelluksesta on julkaistu täysin uudistettu versio, jossa on tarjolla uusia tapoja kuunnella viihdettä.

”Kuluttaja voi nyt itse päättää, haluaako hän kuunnella radiolähetyksiä suorana, jälkikäteen ilman musiikkia vai jälkikäteen musiikin kanssa”, Saukko kertoo.

Supla mahdollistaa omien suosikkiohjelmien kuuntelemisen silloin, kun itse haluaa. Palvelussa voi kuunnella Radio Suomipopin, Radio Rockin, Radio Aallon, Loopin, Helmiradion, vasta lanseeratun uuden ysärikanava HitMixin ja Groove FM:n lähetyksiä sekä Suomen suosituimpien radio-ohjelmien parhaita paloja. Tarjolla on myös Sanoman muiden medioiden, kuten Helsingin Sanomien ja Me Naisten sisältöjä, kuin myös vain Suplaa varten tuotettuja ohjelmia, Supla-alkuperäissarjoja.

Sekä iOS- että Android-alustoille julkaistun palvelun voi ladata ilmaiseksi App Storesta ja Google Playsta. Palvelun nettiversio löytyy osoitteesta Supla.fi.