Suomipop on kuunnelluin kanava kaikissa alle 55-vuotiaiden ikäryhmissä, myös Ylen kanavat huomioiden. Erityisesti 25-44-vuotiaissa Suomipopin numerot ovat murskaavia kilpailijoihin verrattuna. 564 000 25-44-vuotiasta suomalaista kuuntelee kanavaa joka viikko ja luku on niin ikään Suomipopin uusi ennätys. Toisena listauksessa olevan Radio Novan vastaava tavoittavuus oli 277 000. Luvut perustuvat Finnpanelin tuoreisiin (10-12/2015) Kansallisen Radiotutkimuksen tuloksiin.

”Popin vuosi oli loistava ja nousujohteinen. Saimme vuoden aikana lähes 180 000 uutta kuuntelijaa ja kasvun takana olivat erityisesti 25-44-vuotiaat naiset. Kanavan kaikista kuuntelijoista naisia on nyt 53 prosenttia”, iloitsee Nelosen Median radioiden sisältöjohtaja Jussi Suvanto.

Radio Suomipop juhlistaa tänä vuonna viisitoistavuotista taivaltaan. Vuoden ensimmäinen kohokohta koetaan loppuunmyydyllä risteilyllä, virallisena syntymäpäivänä, 19. maaliskuuta.

Nelonen Media radioiden 25-44-vuotiaiden ydinkohderyhmässä kaupallinen kuunteluosuus on tällä hetkellä 50,2 prosenttia. Markkinajohtajuus pääkohderyhmässä on jatkossakin Nelosen radioiden prioriteetteja.

”Tarkoin profiloidut kanavamme yhdistettynä vahvoihin persooniin luovat jatkossakin tukevan pohjan ja kasvumahdollisuuden. Laadukas, juontajavetoinen sisältö, aktiivinen musiikinhallinta sekä kohdennettu markkinointi kuuluvat myös tulevaisuudessa tekemisemme ytimeen. Kun tähän vielä lisätään Suplan tuoma mauste digitarinaamme, niin uskomme että vuosi 2016 tulee olemaan juhlaa muutenkin kuin Suomipopin synttäreiden osalta”, hehkuttaa Nelosen radioiden johtaja Sami Tenkanen.

Nelosen uusi audio on-demand-palvelu, Supla, lanseerattiin reilu kaksi kuukautta sitten. Uuden, näppärän tavan kuluttaa äänisisältöjä on älypuhelimeensa hankkinut jo yli 80 000 kuuntelijaa. Palvelun tarjoamia sisältöjä käynnistetään viikkotasolla jo 400 000 kertaa ja palvelua kokeilleista noin 90 prosentia palaa sen pariin. Keskimääräinen kuunteluaika on yli 40 minuuttia. Aplikaatio on ladattavissa Apple- ja Android-puhelimiin.

”Olemme lähteneet luomaan kokonaan uutta tapaa kuluttaa audiosisältöjä. Suplan myötä myös mainostajille päästään tarjoamaan entistä paremmin kohdennettua äänimainontaa”, kertoo Tenkanen.

Kuvateksti: 
Haluatko miljonääriksi -juontajana aloittava Jaajo Linnonmaa liidaa Radio Suomipopilla Suomen kuunnelluinta aamushowta, Aamulypsyä.