Nelonen Median uusin radiokanava, aikuiseen makuun tehty Helmiradio, on löytänyt viiden ensimmäisen kuukauden aikana yleisönsä. Kanavan 280 000 kuuntelijaa viihtyy taajuudella pitkään, ja yli 35-vuotiaista naisista kanava tavoittaa lähes yhdeksän prosenttia.

”Aikuisten hittikanava rakentuu yhdessä kuulijoiden kanssa, ja yhteisöstä on tullut muutamassa kuukaudessa todella tiivis. Myös Sanoman aikakauslehdet tavoittavat aikuiset naiset erinomaisesti, ja samalle kohderyhmälle suunnattu radiokanava on suuressa mediatalossa iso etu ja kiinnostava konsepti”, ohjelmapäällikkö Satu Risteli sanoo.

Nelonen Median ja Mediatakojien yhteinen radiokanava on valtakunnallinen, mutta alueellisen mainonnan ja ohjelmien myötä kanavalla on myös vahva paikallinen ote. Valtakunnallisen ja pääkaupunkiseudun mainonnan myy Sanoma Media Finlandin mediamyynti, kun taas muusta paikallisesta mainonnasta vastaa Mediatakojat.

Kanavan juontajina ovat aamuisin Ellen Jokikunnas ja Ari Hursti, päivällä Petra Kalliomaa ja iltapäivisin Ile Jokinen. Suosittujen juontajien lisäksi musiikki on kanavalla suuressa roolissa, ja aikuisten hittikanava eroaakin klassikkobiiseihin painottuvalla soittolistallaan muista valtakunnallisista kanavista.

Helmiradiota voi kuunnella Suplassa ja seuraavilla taajuuksilla

Helsinki 88,6 MHz,
Hyvinkää 89,4 MHz
Hämeenlinna 95,2 Mhz
Iisalmi 102,5 Mhz
Joensuu 98,7 MHz 
Jyväskylä 107,8 Mhz
Kuopio 92,0 Mhz
Lappeenranta 97,4 Mhz
Loimaa 91,8 Mhz
Oulu 101,0 Mhz
Pori 101,0 Mhz
Salo 88,2 Mhz
Savonlinna 93,6 Mhz
Seinäjoki 101,8 Mhz
Tampere 94,1 Mhz
Turku 89,0 Mhz
Uusikaupunki 88,5 Mhz
Vaasa 91,2 Mhz

Lisää taajuuksia on tulossa lähiaikoina.