Anssi Paloposki on nimitetty Nelonen Median ilmiöistä vastaavaksi päälliköksi. Hänen vastuullaan on tv-ohjelmien ilmiöittäminen esimerkiksi sosiaalisen median ja markkinointiviestinnän keinoin. Aikaisemmin Paloposki on toiminut Nelonen Median pr ja online -tiimissä tuottajana ja Radio Aallossa apulaistuottajana.

Televisio-ohjelmia tehtäessä on olennaista ajatella, kuinka ohjelma elää lähetysajan ulkopuolella. Vain elämää ja Haluatko miljonääriksi? ovat esimerkkejä hyvin onnistuneista ilmiöistä. Ohjelmat elävät sosiaalisessa mediassa ja kahvipöytäkeskusteluissa pitkin viikkoa ja vielä pitkään kauden päätyttyäkin.

”Hyvä sisältö ei automaattisesti luo onnistunutta ilmiötä, vaan taustalla on paljon työtä. Tammikuussa alkavaan The Voice of Finlandiin on jo paljon suunnitelmia, ja yritämme löytää erityisesti sosiaaliseen mediaan uusia kikkoja”, Anssi Paloposki sanoo.

Alati uudistuvaa ja muuttuvaa sosiaalista mediaa Paloposki seuraa aktiivisesti, jotta tiimillä on ilmiöittämisessä käytössä kaikki uusimmat keinot.

”Esimerkiksi USA:n The Voicessa on käytetty Snapchatia uudella tavalla, ja näin on tavoitettu paljon nuoria katsojia. Myös Buzzfeedillä on hyviä esimerkkejä toimivista videoista Facebookissa. Saara Aallon nousemista ilmiöksi Britannian X Factoryssä on ollut mielenkiintoista seurata. Kiinnostavaa olisikin tietää, mikä ilmiössä on rakennettua ja mikä ei.”

”Pyrimme rakentamaan kanaviemme ohjelmista ja persoonista mahdollisimman suuria ilmiöitä, jotka katsojat ja kuuntelijat kohtaavat monipuolisesti ja mielenkiintoisella tavalla. Sanoman eri medioiden välinen tiivis yhteistyö on tässä erittäin tärkeää ja meille merkittävä kilpailuetu. Anssin rooli tässä kokonaisuudessa on monipuolinen ja uudenlainen kotimaisessa mediakentässä. Uskon, että se tulee omalta osaltaan vahvistamaan vuoden 2017 ohjelmiemme menestystä”, Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laakso sanoo.