Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 11.2.2015 klo 15:00

Pekka Soini lopettaa työnsä Sanoma Media Finlandin toimitusjohtajana ja Sanoman johtoryhmän jäsenenä 1.3.2015 alkaen. Hänen seuraajakseen molemmissa rooleissa siirtyy Pia Kalsta, joka tällä hetkellä toimii Nelonen Median liiketoimintajohtajana. Nelonen Median radioiden johtaja Kari Laakso siirtyy Nelonen Median liiketoimintajohtajaksi.

Pekka Soini jatkaa Sanomalla vielä vuoden 2015 loppuun ja tukee uutta johtoa muutosvaiheen yli. Hänen vastuullaan ovat lisäksi tärkeimmät yhteiskunnalliset sidosryhmäsuhteet ja luottamustoimet sekä erikseen määritellyt projektit. Soinin 35 vuoden ura Sanomalla on ollut ainutlaatuinen; hänen panoksensa erityisesti Helsingin Sanomien menestykseen vuosien varrella on ollut merkittävä. Soini on ollut Sanoman johtoryhmän jäsen vuodesta 2010 lähtien ja Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja 1.1.2014 alkaen. Tässä roolissaan hän johti Sanoman Suomen-mediatoimintojen fuusiota. "Sanoma Media Finland on nyt yhtenäinen, monikanavainen mediatalo, jolla on johtava asema niin radiossa, televisiossa, sanomalehdissä, aikakauslehdissä, digitaalisessa ja mobiilimediassa. Olemme onnistuneet alentamaan kustannustasoamme, vahvistaneet tärkeimpiä brändejämme ja kehittäneet rakennettamme niin että se mahdollistaa monikanavaisen yhteistyön ja innovaation parhaalla mahdollisella tavalla. Yhtiön pohja on vakaa, nyt on hyvä aika siirtää vetovastuu eteenpäin”, kommentoi Pekka Soini.

"Haluaisin kiittää lämpimästi Pekkaa hänen erittäin hyvästä työstään Sanoma Media Finlandin kehittämisessä tähän mittaan”, sanoo Harri-Pekka Kaukonen, Sanoman toimitusjohtaja. "Työ ei pääty tähän, vaan jatkuu yhtä kovalla innolla Pekan ja hänen tiiminsä rakentamalta pohjalta. Ytimessämme ovat myös jatkossa niin kuluttajia kuin mainostajiakin inspiroivat monikanavaiset brändit ja mediaratkaisut.  Olen iloinen että tätä työtä jatkamaan löytyi oikea ihminen talon sisältä. Odotan kovasti yhteistyötä Pian kanssa. Seuraava vaihe Sanoma Media Finlandin kehityksessä on äärimmäisen kiinnostava: paluu kasvu-uralle”. 

Pia Kalsta aloitti Sanomalla 2001 Nelonen Median markkinointipäällikkönä. Aiemmin hän on työskennellyt vastaavissa tehtävissä SCA Hygiene Productsissa.  Hän eteni Nelosella nopeasti ja hänet nimitettiin yhtiön liiketoimintajohtajaksi 2014 työskenneltyään jo sitä ennen vt. liiketoimintajohtajana. Kalsta on KTM Helsingin Kauppakorkeakoulusta, pääaineenaan markkinointi. ”Tämä on minulle hieno, haastava pesti. Sanomalla on kaikki mitä tarvitaan: upeat brändit, johtoasema markkinalla, hyvä vauhti digitaalisessa kehityksessä ja huipputiimi. Meillä on vielä tekemistä mutta myös huimasti voitettavaa koko kapasiteettimme hyödyntämisessä”, kommentoi Pia Kalsta.

Kalstaa seuraa Nelonen Median johdossa Kari Laakso, joka tällä hetkellä toimii Nelonen Median radioiden johtajana. Laakso siirtyi Neloselle 2006. Hänen johdollaan Nelonen Mediasta on tullut Suomen johtava kaupallinen radiotoimija.

Lisätietoja
Sanoman sijoittajasuhteet, Olli Turunen, puh. 040 552 8907

Sanoman viestintä, Hanna Johde, puh. 040 673 8977

Sanoma.com

Get the world. Sanoma auttaa ihmisiä kohtaamaan maailman ja ymmärtämään sitä.

Uskomme maailmaan, joka on täynnä mahdollisuuksia, tunteita, vuorovaikutusta ja inspiraatiota. Maailman voi tavoittaa ja kokea, siihen voi vaikuttaa ja sen haluaa jakaa. Sellaisen maailman me haluamme tarjota.

Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. Suomessa ja Hollannissa Sanoma on markkinoiden johtava, monikanavainen mediayhtiö. Sanomalla on oppimisliiketoimintaa Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa, Belgiassa ja Puolassa. Vuonna 2014 konsernin liikevaihto oli 1,9 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä.