Tiedotusvälineille 22.9.2015

Kamerat valmiiksi! Instagram auki. Metron laajaa kansainvälistä tunnustusta saanut valokuvakilpailu, Metro Photo Challenge, käynnistyy jälleen. Maailman suurin valokuvakilpailu kokoaa yhteen niin ammattilaiset kuin valokuvauksen harrastajat eri puolilta maailmaa. Vuoden 2014 kilpailuun osallistui 37 000 valokuvaajaa yhteensä 128 000 valokuvalla.

Tänä vuonna Metro Photo Challenge haastaa valokuvaajat näkemään kaupunkinsa uusin silmin, kaupunkikulttuurin eri näkökulmista. Kilpailun teemat ovat: CITY LOVE, CITY SECRETS ja CITY SOUL. ­Kilpailu tarjoaa osallistujille mahdollisuuden tavoittaa kuvillaan Metron lähes 18 miljoonaa päivittäistä lukijaa neljästä maanosasta. Uutuutena mukana on kilpailun integrointi suosittuun Instagram-palveluun.

Kilpailun kansainväliset päävoittajat palkitaan kuvausmatkalla Intiaan. Voittajat saavat myös myöhemmin Metrossa julkaistujen kuviensa avulla mahdollisuuden vaikuttaa globaalisti.

Myös Suomen parhaat valokuvat ja yleisön suosikit palkitaan. Suomen tuomaristo koostuu valokuvauksen asiantuntijoista. Vuonna 2015 tuomareina toimivat valokuvaaja Stefan Bremer, kuvatoimittaja Juha-Pekka Laitinen sekä valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Osallistu kilpailuun ja katso lisätietoja osoitteesta http://metrophotochallenge.com.

Lisätiedot:

Katja Jääskeläinen, tuotepäällikkö, Metro Suomi, katja.jaaskelainen@sanoma.fi

Sanna Tuominen, markkinointipäällikkö, Metro Suomi sanna.m.tuominen@sanoma.fi

METRO INTERNATIONAL JA METRO

Metro on maailman suurin kansainvälisesti ilmestyvä uutislehti. Metroa julkaistaan yli 100 suurkaupungissa 23 maassa ympäri Eurooppaa, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa ja Aasiaa. Metro tavoittaa maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen lukijakunnan, joka koostuu nuorista, aktiivisista ja hyvin koulutetuista kaupunkilaisista. Lehdellä on lähes 18 miljoonaa lukijaa päivittäin. Suomessa Metrolla on neljännesmiljoona lukijaa päivittäin ja lähes puoli miljoonaa eri lukijaa viikossa.

SANOMA MEDIA FINLAND

Suomessa Metroa julkaisee Sanoma Media Finland. Suomen monikanavaisin mediatalo tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.