Seitsemän Suomen kymmenestä suurimmasta maksullisesta lehdestä kuuluu Sanoma Media Finlandin valikoimaan, kertoo tuore Kansallinen Mediatutkimus. Printti muodostaa vahvan pohjan, kun Suomen tavoittavin mediayhtiö monikanavaistaa sisältö- ja palvelutarjoomaansa.

Kansallisessa Mediatutkimuksessa (KMT Lukija 2014) mukana olevat Sanoman 20 lehteä tavoittavat yhteensä 3 miljoonaa suomalaista. Suomen kymmenen suurimman maksullisen lehden joukossa on seitsemän Sanoman brändiä, minkä lisäksi valtaosa Sanoman lehdistä on oman alueensa johtavia julkaisuja.

”Printti on Suomessa edelleen suurta ja Sanoma on sen vahvin tekijä. KMT kertoo, että suhteessa kilpailijoihimme asemamme printin markkinaykkösenä on entisestään vahvistunut. Nopeasti monikanavaistuvasta mediankäytöstä huolimatta esimerkiksi Hesarin, Ilta-Sanomien ja Me Naisten painettujen lehtien kuukausilukijamäärien kehitys on ollut vuoden 2014 loppupuoliskolla positiivisempaa”, Sanoma Media Finlandin toimitusjohtajana 1.3. aloittava Pia Kalsta sanoo.

Digitaalisten kanavien käytön sisältävät KMT:n kokonaistavoittavuusluvut julkaistaan poikkeuksellisesti vasta 30. maaliskuuta. Sanoma on pilotoinut viime vuoden aikana kuukausittaista kokonaistavoittavuuden mittausta muun muassa Me Naisilla: naisten viikkolehtien ylivoimaisen ykkösen painetun lehden lukijamäärä kasvoi viime vuonna 345 000 lukijaan ja kokonaistavoittavuus loppuvuoden kuukausina oli jo puoli miljoonaa suomalaista.  Helsingin Sanomilla ja Ilta-Sanomilla digitaaliset kanavat moninkertaistavat brändien tavoittavuuden. Esimerkiksi Ilta-Sanomien kokonaistavoittavuus on lähes kuusi kertaa printtilehteä suurempi. IS on verkossa ja mobiilissa vahva markkinajohtaja.  

”Sanoman ytimessä ovat sisällöt, joiden ympärille rakennamme pitkäjänteisesti entistä parempia tai aivan uusia tuotteita ja palveluita. Helsingin Sanomien mobiilisovellukset ja Ilta-Sanomien verkkopalvelu uudistuvat lähiviikkoina. Aikakauslehdistään tunnetut lifestylebrändimme puolestaan hyödyntävät tiiviit lukijasuhteensa panostamalla uudenlaisiin yhteisöpalveluihin. Tavoitteenamme on luoda vahva suhde jokaiseen suomalaiseen”, Pia Kalsta toteaa.

Lisätietoa:

Sanoman viestintä, Hanna Johde, puh. 040 673 8977 tai hanna.johde@sanoma.com

 

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

KMT Lukija 2014

Asema markkinassa

Helsingin Sanomat Kuukausiliite

1 026 000

Suomen suurin maksullinen lehti

Aku Ankka

835 000

Suomen suurin tilattava aikakauslehti

Helsingin Sanomat

742 000

Pohjoismaiden suurin sanomalehti

ET-lehti

596 000

Perhe- ja yleislehtien suurin

Ilta-Sanomat

548 000

Iltapäivälehtien suurin

Kodin Kuvalehti

423 000

Naisten yleislehtien suurin

Hyvä Terveys

412 000

Naisten terveyslehtien suurin

Me Naiset

345 000

Naisten viikkolehtien suurin

(kasvua +1,2%)

Suuri Käsityö

236 000

Käsityölehtien suurin

Gloria

191 000

Muoti- ja luksuslehtien suurin

Cosmopolitan

174 000

Nuorten naisten lehtien suurin

Mikrobitti / MB

160 000

Tietotekniikka- ja pelilehtien suurin

Glorian ruoka&viini

145 000

Ruoka- ja viinilehtien suurin

Meidän Perhe

135 000

Perhelehtien suurin

Ilta-Sanomat TV-lehti

118 000

TV-lehtien suurin

Glorian Koti

128 000

Urheilusanomat

102 000

Urheilulehtien suurin

(kasvua +1%)

Vauva

101 000

Vauvalehtien suurin

Sport / Me Naiset Sport

98 000

Sporttilehtien suurin

(kasvua +6,5%)

Matkaopas

82 000