Lehdistötiedote 25.2.2015
Ilta-Sanomat esittää ISTV:ssä kaikki Veikkausliigan ottelut kauden 2015 alusta lähtien. Huhtikuusta lokakuuhun nähdään 198 suoraa lähetystä Veikkausliigasta. Kaikki lähetykset ovat selostettuja. Vähintään 50 lähetyksistä toteutetaan tv-tasoisina monikameratuotantoina.
”Satsaamme voimakkaasti kotimaiseen jalkapalloon. Liikkuvan kuvan lisäksi panostuksia tehdään monilla rintamilla. Tämän sopimuksen myötä saamme loistavaa sisältöä ISTV:hen ja voimme olla samalla rakentamassa kotimaisen huippujalkapallon kasvutarinaa”, Ilta-Sanomien kustantaja ja vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja sanoo.
Ilta-Sanomien kaupallisen johtajan Kari Monosen mukaan sopimus Veikkausliigan kaikkien otteluiden lähettämisestä on erittäin merkittävä ISTV:lle.
”ISTV kasvaa räjähdysmäistä vauhtia ja sillä on jo yli neljä miljoonaa starttia viikossa. Tämän sopimus on tärkeä osa, kun rakennamme ISTV:n brändiä kokonaan uudelle tasolle”, Mononen sanoo.
ISTV:llä on ollut hyviä kokemuksia esittämistään Ykkösen sekä SJK:n otteluista. Nyt ISTV:llä on ensimmäistä kertaa liikkuvan kuvan yksinoikeus verkossa kokonaisesta sarjasta. Veikkausliigan myötä livepelien ja -tapahtumien määrä kasvaa räjähdysmäisesti.
Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa on erittäin tyytyväinen uuteen sopimukseen.
”Uskon että lähetykset löytävät yleisönsä. Pelejä on helppo katsoa missä tahansa, sillä ISTV:n mobiilikäyttö on todella sujuvaa", toteaa Marjamaa.
Veikkausliigan ottelut esitetään ISTV:n maksullisessa palvelussa. Lähetykset tuottaa Veikkausliiga.
Lisätietoja:
Kustantaja ja vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja, Ilta-Sanomat, p. 09 122 3400
Kaupallinen johtaja Kari Mononen, Ilta-Sanomat, p. 0400 326 324
Toimitusjohtaja Timo Marjamaa, Veikkausliiga, p. 050 517 6106
Ilta-Sanomat on Suomen toiseksi suurin sanomalehti, suurin iltapäivälehti sekä verkon ja mobiilipalvelujen markkinajohtaja.
Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.