Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 9.4.2014 klo 16.15

Sanoma Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2014 päätti tänään hallituksen ehdotuksen mukaisesti maksaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta sekä valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta. Myös muut ehdotukset yhtiökokoukselle hyväksyttiin sellaisinaan.

Hallitukseen valittiin uudelleen erovuoroiset jäsenet Rafaela Seppälä ja Kai Öistämö sekä uusiksi jäseniksi Pekka Ala-Pietilä ja Nils Ittonen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Antti Herlin ja varapuheenjohtajaksi Sakari Tamminen.

Yhtiökokous vahvisti vuoden 2013 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2013.

Voitonjako ja osingonmaksu

Yhtiökokous päätti maksaa tilikaudelta 2013 osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja siirtää 550 000 euroa lahjoitusvaraukseen hallituksen päätettäväksi. Osingonjaon täsmäytyspäivä on 14.4.2014 ja osingon maksupäivä Suomessa 23.4.2014. Suomen ulkopuolella osingon todellinen maksupäivä riippuu osingonmaksua välittävän pankin menettelystä.

Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään lisäosingosta enintään 0,20 euroa osakkeelta. Lisäosingon jakaminen voidaan tehdä yhdessä tai useammassa maksuerässä. Hallitus voi myös päättää olla käyttämättä valtuutustaan. Hallitus ehdottaa, että valtuutus sisältää hallitukselle oikeuden päättää kaikista muista lisäosingon jakamiseen liittyvistä ehdoista. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen.

Valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen

Yhtiökokous valtuutti Sanoman hallituksen päättämään enintään 16 000 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Valtuutus on voimassa 30.6.2015 saakka ja se päätti varsinaisen yhtiökokouksen 3.4.2013 antaman valtuutuksen.

Osakkeet hankitaan yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla, jolloin hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakoon käytettävissä olevia varoja. Osakkeet hankitaan yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen tai muiden liiketoimintajärjestelyjen rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai muutoin edelleen luovutettaviksi, yhtiöllä pidettäviksi tai mitätöitäviksi.

Osakkeita voidaan hankkia joko kaikille osakkeenomistajille osoitetulla ostotarjouksella yhtäläisin ehdoin tai muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa osakkeiden hankintahetken markkinahintaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä.

Hallituksen jäsenet ja heidän palkkionsa

Sanoman hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kymmenen. Hallitukseen valittiin uudelleen erovuoroiset jäsenet Rafaela Seppälä ja Kai Öistömö sekä uusiksi jäseniksi Pekka Ala-Pietilä ja Nils Ittonen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Antti Herlin ja varapuheenjohtajaksi Sakari Tamminen.

Hallituksen kokoonpano on: puheenjohtaja Antti Herlin, varapuheenjohtaja Sakari Tamminen sekä jäsenet Pekka Ala-Pietilä, Annet Aris, Anne Brunila,  Mika Ihamuotila, Nils Ittonen, Robin Langenskiöld, Rafaela Seppälä ja Kai Öistämö.

Hallituksen jäsenen yhtiöjärjestyksen mukainen toimikausi on kolme vuotta. Hallituksen jäsenten toimikaudet on järjestetty niin, että noin kolmasosa jäsenistä valitaan vuosittain. Annet Arisin, Robin Langenskiöldin ja Sakari Tammisen toimikausi päättyy varsinaiseen yhtiökokoukseen 2015, Anne Brunilan, Antti Herlinin ja Mika Ihamuotilan varsinaiseen yhtiökokoukseen 2016, Pekka Ala-Pietilän, Nils Ittosen, Rafaela Seppälän ja Kai Öistämön varsinaiseen yhtiökokoukseen 2017.

Yhtiökokous päätti säilyttää hallituksen kuukausipalkkiot ennallaan. Palkkiona maksetaan

- puheenjohtajalle 8 500 euroa kuukaudessa,
- varapuheenjohtajalle 6 500 euroa kuukaudessa ja
- jäsenille 5 500 euroa kuukaudessa.

Valiokuntien jäsenille maksetaan edelleen valiokuntien kokouksista palkkiona 1 000 euroa kokoukselta. Lisäksi päätettiin, että hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on muualla kuin Suomessa, maksetaan kokouspalkkiona 1 000 euroa hallituksen kokoukselta ja hallituksen valiokuntien puheenjohtajille sekä niille hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on muualla kuin Suomessa, maksetaan kokouspalkkiona 2 000 euroa valiokunnan kokoukselta.

Tilintarkastajat

Yhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi KHT-yhteisö KPMG Oy Ab:n päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Virpi Halonen. Tilintarkastajille päätettiin maksaa edelleen yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Lisätietoa
Sanoman sijoittajasuhteet, Olli Turunen, p. 040 552 8907 tai ir@sanoma.com

Sanoma.com

Get the world. Sanoma auttaa ihmisiä kohtaamaan maailman ja ymmärtämään sitä.

Uskomme maailmaan, joka on täynnä mahdollisuuksia, tunteita, vuorovaikutusta ja inspiraatiota. Maailman voi tavoittaa ja kokea, siihen voi vaikuttaa ja sen haluaa jakaa. Sellaisen maailman me haluamme tarjota.

Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. Suomessa ja Hollannissa Sanoma on markkinoiden johtava, monikanavainen mediayhtiö. Sanoman päämarkkinat oppimisessa ovat Suomi, Ruotsi, Hollanti, Belgia ja Puola. Vuonna 2013 konsernin liikevaihto oli 2,1 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.