Lehdistötiedote 9.6.2014  

Sanoma Lehtimediassa käydyt yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Tuloksen ja toiminnallisen tehokkuuden parantamiseksi käytyjen neuvottelujen lopputuloksena 16 henkilön työsuhde päättyy ja kahden henkilön työsuhde osa-aikaistetaan.

Alun perin arvioitiin, että neuvottelut saattavat johtaa enintään 20 henkilön osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

”Onnistuimme löytämään neuvottelujen kuluessa muita keinoja irtisanottavien määrän vähentämiseksi, kuten muutoksia prosesseihin ja erilaisia säästötoimenpiteitä”, Sanoma Lehtimedian toimitusjohtaja Jarmo Koskinen kertoo.  

”Puramme uudessa toimintamallissa päällekkäisyyksiä media- ja kuluttajamyynnistä. Ilmoitustuotantoa keskitetään ja asiakaspalvelupisteiden aukioloaikoja supistetaan. Lisäksi lehtien taittoa, toimituksellisia tehtäviä ja tukitoimintoja organisoidaan uudelleen”, Koskinen sanoo.  

10.4.2014 tiedotettiin, että Sanoma Lehtimedian enemmistöosuus siirtyy Länsi-Savo-konsernille. Yritysjärjestely etenee suunnitellusti, ja sen ensimmäinen vaihe saadaan päätökseen arviolta tammikuussa 2015. Yhtiö siirtyy kokonaisuudessaan Länsi-Savon omistukseen viiden vuoden kuluessa.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Jarmo Koskinen, Sanoma Lehtimedia, p. 05 2100 2001

Sanoma Lehtimedia Oy on Kaakkois-Suomessa toimiva sanomalehtiä kustantava mediayhtiö, joka kustantaa Etelä-Saimaata Etelä-Karjalassa, Kouvolan Sanomia pohjoisessa Kymenlaaksossa ja Kymen Sanomia eteläisessä Kymenlaaksossa. Lisäksi yhtiö julkaisee Uutisvuoksea Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven alueella sekä kaupunkilehtiä Vartti Kouvola ja Vartti Etelä-Karjala sekä matkailijoille suunnattua Finturist-lehteä.Sanoma Lehtimedian sähköisiin palveluihin kuuluvat lehtien verkkopalveluiden lisäksi muun muassa verkkoilmoituspalvelut Finskidka.fi ja Ruokapaikka.fi.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.

Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.