Sanoma Oyj, Lehdistötiedote, 25.6.2014 klo 10.05

Osana 31.10.2013 ilmoitettua strategista uudelleenjärjestelyä Sanoma siirtää kaikki ICT-infrastruktuuri- ja -tukitoimintonsa Wiprolle, joka on johtava kansainvälinen ICT-alan konsultointi- ja ulkoistamisyritys. Wipron palvelukseen siirtyy 38 Sanoman työntekijää Suomessa ja Hollannissa. Keskittämällä palvelut yhdelle kumppanille Sanoma tavoittelee yhtenäisempiä konserninlaajuisia palveluja ja kustannussäästöjä.

”Muuttuvassa mediaympäristössä kyky reagoida nopeasti ja kehittää uutta ovat ensiarvoisen tärkeitä. Yhteistyö Wipron kanssa osoittautui parhaaksi ratkaisuksi niin palvelun hintaa kuin laatua arvioitaessa. Wiprolla on vahvaa näyttöä media-alan asiakkaiden kanssa toimimisesta ja uskomme, että yhteistyö Wipron kanssa takaa parhaat mahdollisuudet teknologisen kehityksemme vauhdittamiselle”, sanoo Sanoma Technologyn CTO Mikael Nurmi.

Wipron palvelukseen siirtyy vanhoina työntekijöinä Suomessa 29 ja Hollannissa 9 työntekijää. Siirtyvien järjestelmien parissa työskentelevistä 11 henkilöä Suomessa ja 7 Hollannissa jää Sanoman palvelukseen vastaamaan yhteistyöstä Wipron kanssa. Sanoma Technology keskittyy jatkossa entistä vahvemmin tukemaan liiketoiminnalle kriittisiä palveluja.

”Yhteistyö Sanoman kanssa vahvistaa kykyämme auttaa media-alan asiakkaita sopeutumaan muuttuvaan toimintaympäristöön ja säilyttämään kilpailukykynsä. Wipro hyödyntää Sanoman työntekijöiden mukana siirtyvää arvokasta osaamista ja auttaa Sanomaa saavuttamaan strategiselle uudelleenjärjestelylle asetetut tavoitteet”, sanoo Global Media & Telecom -yksikön johtaja Ayan Mukerji Wiprosta.

Palvelujen keskittäminen Wiprolle on osa Sanoman 100 miljoonan euron säästöohjelmaa.  

Lisätietoa
Sanoman viestintä, Hanna Johde, puh. 040 673 8977 tai viestinta@sanoma.com

Sanoma.com

Get the world. Sanoma auttaa ihmisiä kohtaamaan maailman ja ymmärtämään sitä.

Uskomme maailmaan, joka on täynnä mahdollisuuksia, tunteita, vuorovaikutusta ja inspiraatiota. Maailman voi tavoittaa ja kokea, siihen voi vaikuttaa ja sen haluaa jakaa. Sellaisen maailman me haluamme tarjota.

Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. Suomessa ja Hollannissa Sanoma on markkinoiden johtava, monikanavainen mediayhtiö. Sanoman päämarkkinat oppimisessa ovat Suomi, Ruotsi, Hollanti, Belgia ja Puola. Vuonna 2013 konsernin liikevaihto oli 2,1 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Mediakontaktit Wiprossa:
Vipin Nair
puh. +91 80 39916260
vipin.nair1@wipro.com   

Gitanjali Sreepal
puh. +91 80 39918018
gitanjali.sreepal@wipro.com