Lehdistötiedote 24.6.2014

Kuvajournalismin huiput palkitaan vuosittain World Press Photo -kilpailussa. Palkitut kuvat ovat esillä näyttelyssä, joka kiertää yli 100 kaupungissa yli 45 maassa. Näyttely nähdään tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Helsingissä. Kuvat ovat yleisön nähtävillä Sanomatalossa 21.8.10.9. Näyttely juhlistaa osaltaan Helsingin Sanomien marraskuussa huipentuvaa 125-vuotisjuhlaa.

Maailman arvostetuin kuvajournalismin kilpailu World Press Photo järjestettiin nyt 56. kerran, ja siihen osallistui 5 754 ammattikuvaajaa 132 maasta.  Tuomaristo palkitsi yhdeksässä teemasarjassa 53 valokuvaajaa, ja yksi kuva valittiin World Press Photo of the Year 2013 -voittajaksi.

World Press Photo -kilpailun voitti tänä vuonna John Stanmeyer Yhdysvalloista. Kuva esittää afrikkalaisia siirtolaisia Djiboutin kaupungin rannalla. Nämä nostavat puhelimiaan löytääkseen halvan signaalin naapurimaasta Somaliasta. Se on heidän heiveröinen yhteytensä ulkomailla oleviin sukulaisiin.

Suomalainen Canon Explorer Markus Varesvuo puolestaan tuli toiseksi yksittäisten luontokuvien sarjassa kuvallaan kiislaparvesta Norjan Vardøssa.

Näyttely järjestetään yhteistyössä Helsingin Sanomien, Canonin ja Alankomaiden suurlähetystön kanssa. Canon on sponsoroinut World Press Photo -kilpailua vuodesta 1992.

Canonille valokuvaus on enemmän kuin vain liiketoimintaa”, kertoo Canon Oy:n viestintäpäällikkö Teija Tamminen-Saremaa. ”Se on tärkeä osa yrityskulttuuriamme ja yli 70 vuoden perintöä. Olemme aina pyrkineet tarjoamaan ammattikuvaajille maailman parhaat työkalut ja olemme ylpeitä siitä, että myös World Press Photo -voittajat luottavat niihin. Erityisen iloisia olemme siitä, että suomalainen Markus Varesvuo, Canon Explorer -kuvaaja, oli tänä vuonna mukana palkittujen listalla.”

”Valokuvan merkitys journalistisen kerronnan muotona kasvaa koko ajan. Haluamme Helsingin Sanomissa tarjota lukijoillemme laadukasta kuvajournalismia kaikissa kanavissa: niin digitaalisissa palveluissamme, painetun lehden sivuilla kuin Sanomatalon Mediatorin näyttelytiloissakin. World Press Photo -näyttely on osa Helsingin Sanomien syksyllä huipentuvaa 125-vuotisjuhlaa”, sanoo päätoimittaja Riikka Venäläinen.    

Lisätietoja: Canon Oy, Valpuri Mäkinen, etunimi.sukunimi@canon.fi

-----------------------------------------------------

World Press Photo -lehdistöpaketti
Osa palkituista kuvista on ladattavissa julkaisua varten World Press Photon lehdistösivuilla osoitteessa
www.worldpressphoto.org/downloads.
Linkki voittajaluetteloon:
http://www.worldpressphoto.org/2014-photo-contest/winners-list

Canon

Canon Oy kuuluu Japanissa vuonna 1937 perustettuun Canon-ryhmään, joka panostaa voimakkaasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen kaikissa maanosissa. Yhtiöllä on neljä vankkaa tukijalkaa: kuvantamisen ratkaisut kuluttajille, tulostuksen-, informaation- ja viestinnänhallinnan ratkaisut yrityksille sekä digitaalisen painamisen ratkaisut graafiselle teollisuudelle. Canon Oy:n myynti- ja palveluorganisaatio käsittää Helsingissä sijaitsevan pääkonttorin lisäksi Canon Business Centerit Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Porissa, Tampereella ja Turussa sekä laajan jälleenmyyjäverkoston Suomessa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Suomessa Canon Oy työllistää noin 380 henkilöä. Yhtiön kokonaismyynti vuonna 2013 oli 140 miljoonaa euroa.

Canonin toiminta on sertifioitu ympäristön (ISO 14001), laadun (ISO 9001) ja tietoturvan (ISO 27001) osalta. Canon Oy:lle on toukokuussa 2014 myönnetty ISO/IEC 20000-1:2011 -sertifikaatti osoituksena tulostuspalveluiden laadukkaasta johtamisesta.

Helsingin Sanomat

Helsingin Sanomat tavoittaa eri kanaviensa kautta 2,2 miljoonaa suomalaista joka viikko. Helsingin Sanomiin kuuluu päivälehden lisäksi mm. Nyt-liite, Kuukausiliite, HS Teema, HS.fi, HS-kirjat ja HS TV. Hesari tarjoaa ainutlaatuista journalismia sanomalehdessä, tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla.Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.