Sanoma Oyj, Lehdistötiedote, 25.2.2014 klo 13.00Kirsi Harra-Vauhkonen, 47, on nimitetty Sanoma Pron uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän ottaa tehtävän vastaan nykyiseltä toimitusjohtajalta Salla Vainiolta 1.3.2014.Sanoma Pron opetusratkaisujen johtajana Kirsi Harra-Vauhkonen on ollut tiiviisti mukana kehittämässä Sanoma Prota kohti digitaalisia ratkaisuja. Toimitusjohtajana hän jatkaa Sanoma Pron strategian rakentamista ja kokoaa yhtiön uuden johtoryhmän seuraavien kuukausien aikana. Kirsi Harra-Vauhkonen kuuluu Sanoma Learning -yksikön johtoryhmään ja raportoi Sanoma Learningin toimitusjohtajalle.“Olemme erittäin iloisia, että olemme löytäneet Salla Vainion seuraajan yhtiön sisältä. Kirsi on oikea henkilö jatkamaan muutostamme digitaalisten ratkaisujen tarjoajana ja kehittämään vahvaa markkina-asemaamme Suomessa", Sanoma Learningin toimitusjohtaja Jacques Eijkens sanoo."Oppimisliiketoiminta on todella mielenkiintoisessa vaiheessa, sillä digitaalisilla ratkaisuilla on entistä suurempi merkitys asiakkaidemme arjessa. Olen innoissani päästessäni johtamaan Sanoma Prota, jatkamaan yhtiön muutosta ja kehittämään johtavia ratkaisuja Suomen markkinoille. Salla ja Sanoma Pron osaava tiimi ovat saavuttaneet erinomaisen markkina-aseman, jolle voimme rakentaa", Kirsi Harra-Vauhkonen sanoo.LisätietoaSanoman viestintä, Robin Janszen, p. +31 6 2293 2643, viestinta@sanoma.comSanoma.comGet the world. Sanoma auttaa ihmisiä kohtaamaan maailman ja ymmärtämään sitä.Uskomme maailmaan, joka on täynnä mahdollisuuksia, tunteita, vuorovaikutusta ja inspiraatiota. Maailman voi tavoittaa ja kokea, siihen voi vaikuttaa ja sen haluaa jakaa. Sellaisen maailman me haluamme tarjota.Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. Suomessa ja Hollannissa Sanoma on markkinoiden johtava, monikanavainen mediayhtiö. Sanomalla on oppimisliiketoimintaa Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa, Belgiassa ja Puolassa. Vuonna 2013 konsernin liikevaihto oli 2,2 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.