Sanoma Oyj, Lehdistötiedote, 9.1.2013 klo 14:20

Suomen johtava aikakauslehtikustantaja Sanoma Magazines ja suurin oppimisratkaisujen tarjoaja Sanoma Pro muuttavat yhteisen katon alle Helsingin Ruoholahteen keväällä 2015. Porkkalankadulla sijaitseva kiinteistö ja Töölönlahden Sanomatalo muodostavat keskustakampuksen, joka tukee Sanoman liiketoimintojen tiivistä yhteistyötä ja uusien mediaratkaisujen innovointia.

Sanoma Magazinesin ja Sanoma Pron tuleva toimitalo sijaitsee osoitteessa Porkkalankatu 20. Yhtiöistä tulee Spondan omistaman toimistokiinteistön pääkäyttäjiä. Muuton jälkeen Sanoman liiketoiminnot Helsingissä ovat keskittyneet kahteen keskeisillä paikoilla sijaitsevaan kohteeseen, joiden välillä on helppo liikkua vaikka kevyen liikenteen Baanaa pitkin.

”Sanoman liiketoiminnot niin Suomessa kuin kansainvälisestikin tiivistävät jatkuvasti yhteistyötään. Kampusmalli tuo nykyään hajallaan olevat yksiköt yhteen ja mahdollistaa toimintamme monipuolisen kehittämisen sekä medioiden rajat ylittävät tuoteinnovaatiot. Samalla voimme tarjota henkilöstöllemme entistä houkuttelevamman ja joustavamman työympäristön sekä vähentää liikkumista lukuisten eri toimipisteiden välillä”, Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen sanoo.

Sanoman keskustakampuksen muodostuminen käynnistyi jo viime vuoden lopulla, kun Nelosen uutiset yhdistyivät Helsingin Sanomien toimitukseen ja lähetykset siirtyivät Sanomataloon. Nelonen Media muuttaa Tehtaankadulta Töölönlahden lasitaloon kuluvan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ja tuo mukanaan katutason Mediatorille viiden radiokanavansa studiot.

Toimipisteiden määrän väheneminen tuo Sanomalle myös merkittäviä kustannussäästöjä, jotka ovat osa konserninlaajuista kolmivuotista 60 miljoonan euron (brutto) kulusäästöohjelmaa. Sanoma Pron käytössä oleva kiinteistö osoitteessa Bulevardi 14 on Sanoman omistuksessa, ja sen tulevaisuuden käyttö- ja kehitysmahdollisuuksia tutkitaan parhaillaan. Sanoman omistama WSOY:n käytössä aiemmin ollut kiinteistö osoitteessa Bulevardi 12 on tällä hetkellä vuokrattuna toimistokäyttöön. Nelonen Media ja Sanoma Magazines toimivat vuokrakiinteistöissä.


Lisätietoja
toimitusjohtaja Clarisse Berggårdh, Sanoma Magazines Finland, puh. 09 120 5020
toimitusjohtaja Salla Vainio, Sanoma Pro, puh. 040 502 6323

Sanoma.com

Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Sanoma on kuluttajamediaan ja oppimiseen keskittyvä johtava, eurooppalainen konserni. Tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Palveluksessamme on lähes 11 000 ammattilaista noin 20 maassa. Vuonna 2011 konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 2,4 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.