Lehdistötiedote 12.9.2013 

Jääkiekon SM-liigan ympärille rakentuu Sanoman monikanavainen tuoteperhe, kun liigan liikkuvan kuvan oikeudet siirtyivät kokonaisuudessaan Nelonen Medialle. Ilta-Sanomiin perustettu jääkiekkotoimitus tarjoaa sisältöä kattavasti eri kanaviin.

Ilta-Sanomat on rakentanut vahvan joukkueen monikanavaiseen sisällöntuotantoon. Jääkiekon asiantuntijoita koottiin niin omista toimittajista kuin ulkoisin rekrytoinnein vahvistamaan koko Sanoman jääkiekkouutisointia.

Jääkiekkotoimitus vastaa Ilta-Sanomien kaikkien tuotteiden SM-liigasisällöistä. Toimitukseen kuuluvat esimies Tuomas Nyholm sekä toimittajat Marko Lempinen, Eero Tuominen, Antti Pärnänen, Sami Hoffrén, Jussi Paasi, Vili Pesu ja Petri Seppä.

”Ilta-Sanomilla on ainutlaatuista jääkiekko-osaamista. Nelonen Median SM-liigan liikkuvan kuvan oikeuksia hyödynnetään Sanoman palveluissa niin laajasti kuin mahdollista ja liikkuva kuva nousee myös Ilta-Sanomien kiekkotarjonnan ytimeen. Tämän lisäksi liiga on kattavasti esillä Ilta-Sanomien kaikissa kanavissa: lehden urheilusivuilla, Urheilusanomissa, Iltasanomat.fi:ssä”, kertoo Sanoman SM-liigatuotannoista vastaava sisältöjohtaja Antti Virolainen

Uniikkia videosisältöä kiekkofaneille

IS TV palvelee lätkähullua kansaa useilla uusilla ohjelmaformaateilla ja vanhalla suosikilla. Tuomas Nyholmin ja Vesa Rantasen suositut Videotuomarit palaa ruutuun. Luvassa on tiukkaa analyysiä ja omintakeista keskustelua SM-liigan ympäriltä.  

Tuomioistuimessa käydään läpi SM-liigan tuomarilinjaa.
”Tuomioistuimelle olisi ollut kova kysyntä jo viime kaudella. Tuomarilinja puhuttaa SM-liigassa kaikkein eniten ja siinä on myös eniten korjaamiseen varaa. Haluamme omalta osaltamme ottaa tähän päivänpolttavaan asiaan kantaa ja tuoda oleelliset kysymykset esiin”, jääkiekkotoimituksen esimies Tuomas Nyholm sanoo.  

Suoraa puhetta on nimensä veroinen keskusteluohjelma.
”Kutsumme kahdenkeskiseen keskusteluun Suomi-kiekon korkean profiilin tyyppejä ja myös tuntemattomampia vieraita, joilla on kiinnostava tarina. Emme näppäile sydänten harppuja, vaan kysymme ne vaikeat kysymykset, joita kukaan muu ei uskalla kysyä”, Nyholm lupaa. Suoran puheen ensimmäinen vieras on Hjallis Harkimo.  

Viikot hitit tarjoaa hittikimaraa perjantaisin. Tarjolla on hienoja maaleja, hassuja sattumuksia ja upeita torjuntoja.

Liigakauden edetessä alkavat Joukkueanalyysit, joita tehdään lokakuun lopulta alkaen kahdesti viikossa.

IS TV:n ohjelmat ovat nähtävissä Iltasanomat.fi:ssä.

Lisätietoja:
Sisältöjohtaja Antti Virolainen, p. 040 515 1879
Jääkiekkotoimituksen esimies Tuomas Nyholm, Ilta-Sanomat, p. 050 555 1705

Ilta-Sanomat on Suomen tunnetuin verkkobrändi ja mobiilipalveluiden markkinajohtaja. Ilta-Sanomilla on viikoittain yli 2,6 miljoonaa eri verkkolukijaa. 

Iltasanomat ja Nelonen Media ovat osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.