Lehdistötiedote 4.2.2013

Helsingin Sanomien toimituksellinen sisältö on ollut luettavissa iPadille suunnitellussa sovelluksessa jo joulukuusta 2010 lähtien. Nyt iPad-sovelluksen käyttäjä voi valita, lukeeko päivän lehden iPadille suunnitellussa muodossa vai painetun lehden täydellisenä näköisversiona ilmoituksineen. Näköislehti tarjoaa uusia mahdollisuuksia myös media-asiakkaille.

Hesarin iPad-sovelluksen lukijat ovat toivoneet sovellukseen muun muassa asunto- ja työpaikkaosioita, lehden mainoksia, pörssikursseja sekä perheilmoituksia. Valitsemalla näköisversion iPadin käyttäjä pääsee nyt nauttimaan uudistuneen lehden kaikesta sisällöstä.

Myös media-asiakkaat saavat näköislehden myötä uusia mahdollisuuksia.

”Näköislehden avulla pystymme tarjoamaan lehdessä julkaistuille mainoksille lisänäkyvyyttä. Näköislehti sisältää myös Hesarin iPad-sovelluksesta tuttuja richmedia-mainoksia, joiden avulla mainostaja saa uusia mahdollisuuksia viestinsä läpimenoon tai vaikkapa ohjattua asiakkaat suoraan verkkokauppaan”, Helsingin Sanomien liiketoimintajohtaja Petteri Putkiranta kertoo.

Tablet-päätelaitteiden käyttäjien määrä on Suomessa kovassa kasvussa. Muun muassa Helsingin Sanomien verkkosivuja käytetään viikossa jo 110 000 eri tablet-laitteella. Hesarin iPad-sovellusta käyttää viikoittain jo yli 36 000 eri lukijaa.

Helsingin Sanomien iPad-sovelluksen voi ladata maksutta Applen AppStoresta. Sovellus sisältää päivän lehden lisäksi myös tuoreimmat uutiset, paikkakohtaisen sääpalvelun, uutisvideot ja mainostajien liitteet. Hesarin sovellusta voi kokeilla maksutta. Rajattoman lukuoikeuden sovellukseen saa hankkimalla HS Verkko Plus -palvelun hintaan 14,90 €/kk. Samalla saa rajattoman lukuoikeuden Helsingin Sanomien verkkopalveluun ja arkiston artikkeleihin kaikilla päätelaitteilla, mukaan lukien älypuhelinsovellukset.

Näköislehden saa käyttöönsä päivittämällä Helsingin Sanomien sovelluksen AppStoressa. Mikäli käytössä on 3.0 vanhempi sovellusversio, tulee vanha sovellus ensin poistaa ja ladata sen jälkeen uusi sovellusversio AppStoresta. Käytössä olevan sovellusversion voi tarkistaa iPadin asetuksista.

8. tammikuuta uudistunut lehti on saanut lukijoilta hyvän vastaanoton. Lehti on lukijoiden mielestä monipuolinen, selkeä ja helposti käsiteltävä. Lehti on kokonaan uusi, mutta siitä on yhä aistittavissa vanha tuttu Hesari.

Lisätietoja:

Helsingin Sanomien liiketoimintajohtaja Petteri Putkiranta, p. 040 550 1551
Vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen, p. 040 504 1944

Helsingin Sanomat tavoittaa eri kanavien kautta 1,9 miljoonaa suomalaista joka viikko. Helsingin Sanomiin kuuluu päivälehden lisäksi Nyt-liite, Kuukausiliite, Nelosen uutiset, Radio Helsinki ja HS.fi. Uudistunut Hesari tarjoaa ainutlaatuista journalismia sanomalehdessä, tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla.

Sanoma News on Suomen johtava monikanavainen mediatalo, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä lukijoidensa elämässä painettuina ja digitaalisina. Pohjoismaiden suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien lisäksi Sanoma News kustantaa Suomen suurinta iltapäivälehteä Ilta-Sanomia, suurinta talousverkkomediaa Taloussanomia sekä alueellisia lehtiä. Sanoma News on myös Suomen merkittävimpiä digitaalisia toimijoita. Sanoma News on osa Sanomaa, joka on noin 20 maassa toimiva, monipuolisesti kuluttajamediaan ja oppimiseen keskittyvä vahva eurooppalainen konserni.