Pörssitiedote 5.3.2012  9:00

Sanoma Oyj on tänään sopinut myyvänsä kioskitoimintansa Suomessa, Liettuassa ja Virossa sekä lehtijakeluliiketoimintansa Virossa ja Liettuassa norjalaiselle Reitan Servicehandel AS:lle. Kaupan arvo on 130,7 milj. euroa. Myös Rautakirja-tavaramerkki siirtyy Reitanille. Kauppa vaatii toteutuakseen EU:n kilpailuviranomaisten hyväksynnän, joka arvioidaan saatavan kahden kuukauden sisällä viranomaiskäsittelyn alkamisesta. Tällöin Sanoma kirjaa kaupasta noin 80 milj. euron kertaluonteisen myyntivoiton.

"Suomen kioskitoiminnan sekä Viron ja Liettuan kioski- ja lehtijakelutoimintojen myynti tukee strategiaamme keskittyä kuluttajamediaan ja oppimiseen. Se on myös selkeä osoitus halustamme vahvistaa tasettamme. Kauppa myös mahdollistaa portfoliomme jatkokehittämisen", Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen sanoo.

Myytyjen liiketoimintojen liikevaihto vuonna 2011 oli noin 375 milj. euroa ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä noin 15 milj. euroa. Myytyjen toimintojen mukana siirtyy noin 2 600 työntekijää. Kaupan toteuduttua Trade-liiketoimintayksikkö koostuu Suomen lehtijakelusta ja markkinointipalveluista sekä Viron kirjakauppaliiketoiminnasta.

Toteutuessaan kaupan arvioidaan vaikuttavan Sanoma-konsernin vuoden 2012 näkymiin. Sanoma-konsernin liikevaihdon arvioidaan nyt laskevan hieman. Liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan edelleen olevan noin 10 % liikevaihdosta ja osakekohtaisen tuloksen ilman kertaluonteisia eriä odotetaan kasvavan vuonna 2012. Aikaisemmin liikevaihdon arvioitiin kasvavan hieman pääasiassa Hollannista ja Belgiasta hankittujen SBS:n liiketoimintojen vuoksi.

Sanoma Oyj


Kim Ignatius
johtaja
Talous ja hallinto

Lisätietoja: Sanoman sijoittajasuhteet, Martti Yrjö-Koskinen, p. 0105 19 5064 tai ir@sanoma.com

Sanoma.com

Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Monialaisena mediakonsernina tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat lukijoidemme, katselijoidemme ja kuuntelijoidemme tarpeita. Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä lähes 15 000 ammattilaiselle yli 20 maassa. Vuonna 2011 konsernin liikevaihto oli 2,7 miljardia euroa.