Lehdistötiedote 25.08.2011   13:00

Sanoma-konserniin kuuluva Sanoma Trade -liiketoimintaryhmä myy kirjakauppaliiketoimintansa Suomessa Otava Oy:lle. Kauppaan kuuluvat kaikki Suomalainen Kirjakauppa Oy:n osakkeet, kuusi Suomalaisen Kirjakaupan käytössä olevaa liikehuoneistoa sekä Rautakirjan ja Suomalaisen Kirjakaupan omistamat logistiikkapalveluihin erikoistuneen Kirjavälitys Oy:n osakkeet. Kauppa vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän, ja se arvioidaan saatavan päätökseen syyskuun aikana. Kauppa ei koske Sanoma Traden Viron kirjakauppaliiketoimintaa.

Kaupan arvo on 27,5 milj. euroa. Vuonna 2010 Suomen kirjakauppojen liikevaihto oli 109 milj. euroa ja liikevoitto 2 milj. euroa. Liiketoiminta koostuu 59:stä Suomalaisen Kirjakaupan myymälästä, kahdesta Yliopistokirjakaupasta, kolmesta Reader's-pokkarimyymälästä sekä Lukiolaisten Kirjakauppa ja Suomalainen.com -verkkokaupoista. Liiketoiminta työllistää yhteensä noin 480 henkeä (kokoaikaisiksi muutettuna.)

"Kauppa on osa Sanoman strategiaa, jonka mukaan se keskittää liiketoimintaansa ja panostaa erityisesti kuluttajille suunnattuihin mediatuotteisiin ja oppimisratkaisuihin", Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen sanoo.

Aiemmin keväällä Sanoma myi Trade-liiketoimintaryhmään kuuluneet elokuvatoimintonsa sekä kioski- ja lehtijakeluliiketoimintonsa Venäjällä ja Romaniassa. Elokuussa Sanoma kertoi, että se selvittää mahdollisuuksia luopua myös muista Trade-liiketoimintaryhmään kuuluvista toiminnoista.

Toteutuessaan Suomen kirjakauppaliiketoiminnan myynnin arvioidaan vaikuttavan Sanoma Trade -liiketoimintaryhmän vuoden 2011 näkymiin. Sanoma Traden liikevaihdon arvioidaan laskevan merkittävästi ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä selvästi vuonna 2011. Aiemmin liikevaihdon arvioitiin laskevan ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä pysyvän edellisvuoden tasolla. Kaupalla ei ole vaikutusta Sanoma-konsernin näkymiin.

Sanoma Oyj


Kim Ignatius
johtaja
Talous ja hallinto

Lisätietoja: Sanoman sijoittajaviestintä, Kare Laukkanen p. 0105 19 5064 ja Anna Tuominen p. 0105 19 5066 tai ir@sanoma.com

Sanoma.com

Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Monialaisena mediakonsernina tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat lukijoidemme, katselijoidemme ja kuuntelijoidemme tarpeita. Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä lähes 20 000 ammattilaiselle yli 20:ssä Euroopan maassa. Vuonna 2010 konsernin liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa.