Lehdistötiedote 15.9.2011

Sanoma-konsernin Suomessa toimivat strategiset liiketoimintayksiköt Sanoma Media Finland ja Sanoma News aloittavat laajan ja tiiviin yhteistyön, jonka tavoitteena on vauhdittaa mediatoimintojen kasvua hyödyntämällä yhtiöiden väliset synergiamahdollisuudet.

Yhteistyön johtamiseksi ja koordinoimiseksi Sanoma Media Finlandille ja Sanoma Newsille perustetaan yhteinen ohjausryhmä. Synergioita haetaan asiakkuuksien, sisältöjen ja digitaalisten liiketoimintojen kehittämisessä. Lisäksi yhtiöiden tukitoiminnot yhdistetään yhteisesti johdettuun organisaatioon. Organisaatiomuutokset ja nimitykset astuvat voimaan 1.10.2011.

"Haluamme varmistaa Sanoman markkinajohtajuuden ja vahvan kannattavuuden mediatoimialalla, vahvistaa johtavaa asemaamme valittujen digitaalisten palvelujen alueilla sekä tarjota asiakasyritystemme markkinointitarpeisiin parasta monikanavaista yhteistyökumppanuutta. Nyt toteutettava organisaatiomuutos on erittäin tärkeässä asemassa tämän tavoitteen saavuttamisessa", toteaa Sanoma Newsin toimitusjohtaja Pekka Soini.

"Television, sanoma- ja aikakauslehtien sekä digitaalisten tuotteiden kesken on löydettävissä paljon yhteistyömahdollisuuksia. Pääsemme kehittämään uusia, eri medioiden rajoja rikkovia tuotteita sekä kuluttajille että media-asiakkaillemme. Tähän meillä on ainutlaatuinen tilaisuus vahvasti kehittyvänä Suomen markkinajohtajana", sanoo Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Anu Nissinen

Nimityksiä Sanoma Media Finlandin ja Sanoma Newsin yhteisissä matriisitoiminnoissa

Digitaalisen liiketoiminnan johtaja Marja-Leena Tuomolan johtama digitaalisia toimintoja ohjaava ja koordinoiva matriisi aloitti toimintansa 1.9.

Kuluttaja-asiakkuuksien ohjausryhmän vetäjäksi ja asiakastiedon kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi on nimitetty Anne Koski, joka siirtyy tehtävään Sanoma Magazines Finlandin aikakauslehtien liiketoimintajohtajan paikalta.

Suomen mediatoimintojen talousjohtajaksi on nimitetty Sanoma Newsin ja Sanoma Entertainmentin talousjohtaja Ari Kurenmaa. Strategiajohtajaksi on nimitetty liiketoiminnan kehityspäällikkö Masa Peura Helsingin Sanomista. Sanoma Newsin lakiasioiden tiimin vetäjän Antti Ikosen vastuualue laajenee kattamaan myös Sanoma Media Finlandin.

HR-johtajaksi on nimitetty Sanoma Newsin ja Sanoma Entertainmentin hallintojohtaja Pia Huhdanmäki.

Tietohallintojohtajaksi on nimitetty Sanoma Datan liiketoimintajohtaja Pekka Laakeristo.

Yhteiskuntasuhteiden johtajaksi on nimitetty Marcus Wiklund Sanoma Entertainmentistä.

Myös painaminen, logistiikka ja hankinnat keskitetään yhteiseen toimintoon, jonka johtoon on nimitetty Sanomapainon toimitusjohtaja Ismo Vuoksio.


Lisätietoja antavat:
toimitusjohtaja Pekka Soini, Sanoma News, puh. 09 122 2000
toimitusjohtaja Anu Nissinen, Sanoma Media Finland, puh. 010 707 7000

Sanoma Media Finland on vaikuttavista brändeistään tunnettu mediakentän monitaitaja. Aikakauslehtemme, televisiokanavamme, radioasemamme sekä verkko- ja mobiilipalvelumme tavoittavat suomalaiset ja tarjoavat heille elämyksiä, viihdettä ja tietoa niin arkeen kuin juhlaankin. Sanoma Media Finland muodostuu televisioon ja radioon keskittyvästä Nelonen Mediasta sekä Suomen johtavasta aikakauslehtikustantajasta Sanoma Magazines Finlandista.

Sanoma News on Suomen johtava sanomalehtikustantaja, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä lukijoidensa elämässä painettuina ja digitaalisina. Pohjoismaiden suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien lisäksi Sanoma News kustantaa Suomen suurinta iltapäivälehteä Ilta-Sanomia ja alueellisia lehtiä. Sanoma News kuuluu myös Suomen merkittävimpiin digitaalisiin toimijoihin.

Sanoma Media Finland ja Sanoma News ovat osa Sanomaa, joka on 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediakonserni.