Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja on nimitetty 1.7.2010 alkaen Ilta-Sanomien kustantajaksi. Vastaavana päätoimittajana ja kustantajana Sadeoja vastaa Ilta-Sanomat -kokonaisuuden sisällöistä ja liiketoiminnasta. Sadeoja, 52, on nimitetty myös Sanoma Newsin johtoryhmän jäseneksi.

"Kustantajarakenne helpottaa nopeaa ja joustavaa reagointia voimakkaasti muuttuvassa toimintaympäristössä", Sanoma Newsin vt. toimitusjohtaja Pekka Soini perustelee muutosta.

IS:n nykyinen liiketoimintajohtaja Pekka Harju jatkaa Sanoma Digital Finlandin liiketoimintajohtajana ja Sanoma Newsin kuluttaja-asiakkuusmatriisin johdossa. Harju jatkaa myös Sanoma Newsin ja Ilta-Sanomien johtoryhmissä.

"Tällä järjestelyllä Harjun kokemus ja osaaminen säilyvät Ilta-Sanomien käytettävissä jatkossakin", Soini sanoo.

Ilta-Sanomat -kokonaisuuteen kuuluvat Ilta-Sanomat, Iltasanomat.fi, TV-lehti, Veikkaaja ja teema-aikakauslehdet.

Sadeoja sanoo pääsevänsä aloittamaan kustantajan työt erinomaisista lähtökohdista: Ilta-Sanomien markkinaosuus on vahvistunut nopeassa tahdissa, uudet teema-aikakauslehdet ovat olleet menestyksiä ja lehden tulos on terveellä pohjalla.

"Ilta-Sanomat elää voimakasta, historiansa kiivainta kehitysvaihetta. On innostavaa ja tavattoman hienoa saada olla johtamassa sitä. Kehitystyö virtaviivaistuu nyt kun sama henkilö on vastuussa sekä sisältöjen kehittämisestä että taloudesta", Sadeoja arvioi.

Sadeoja jatkaa myös Suomen suurimman talousuutispalvelun, Taloussanomien, vastaavana päätoimittajana. Hän on ollut Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja vuodesta 2007 lähtien.


Lisätietoja:
Vt. toimitusjohtaja Pekka Soini, Sanoma News, p. 09 122 2000
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja, Ilta-Sanomat, p. 09 122 3400

Ilta-Sanomat kuuluu Sanoma-konsernin Sanoma News -liiketoimintaryhmään. Sanoma News on Suomen johtava sanomalehtikustantaja, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä lukijoidensa elämässä painettuina ja digitaalisina.