Lehdistötiedote 8.10.2010  13:00

Sanoma-konsernin Sanoma Trade -liiketoimintaryhmä myy Moskovan alueen lehtijakelu- ja kioskiliiketoimintansa Everest Distributionille. Sopimus sisältää R-kioskin, HDS CIS:n, TK Pressexpon ja Press Point Internationalin koko osakekannat. Kauppa edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

"Venäjän markkinat osoittautuivat haastaviksi. Keskitymme nyt kehittämään kioski- ja kirjakauppakonseptejamme sekä kaupan palvelujamme erityisesti Suomessa, Baltian maissa ja Romaniassa. Uusi R-kioski-konsepti on saanut Suomessa erittäin hyvää palautetta asiakkailta, ja otamme konseptin käyttöön laajemmin tulevina vuosina. Myös kaupan palvelut -liiketoiminnassa on käynnissä merkittävä muutos. Kehitämme lehtien irtonumerojakelijasta myös koko vähittäiskauppaa palvelevan myymälämarkkinoinnin sekä markkinointilogistiikan asiantuntijan", sanoo Sanoma Traden toimitusjohtaja Timo Mänty.

Sopimus kattaa 13 kioskia ja lehtijakelun Moskovan alueella. Vuonna 2009 nämä liiketoiminnat työllistivät noin 300 henkeä.

Sanoma Trade myi 26.8.2010 Rostovin alueella toimivan kioskiyhtiö KP Roznitsan, johon kuuluu 72 kioskia, OAO Rospechat Agencylle. Kauppa edellyttää Venäjän kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

Kauppojen toteutumisen jälkeen Sanoma Tradellä ei enää ole liiketoimintaa Venäjällä.


Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Timo Mänty, Sanoma Trade, puh. 0400 712 836
Sanoman konserniviestintä, p. 0105 19 5062 tai viestinta@sanoma.com

Sanoma.com

Sanoma Trade (Rautakirja) on kaupan erikoisosaaja, jonka vahvuus perustuu asiakkaiden tarpeiden syvälliseen ymmärtämiseen ja vahvoihin konsepteihin. Sanoma Trade palvelee asiakkaitaan 210 miljoonassa vuosittaisessa myyntitilanteessa kioskeissa, kirjakaupoissa ja elokuvateattereissa. Sanoma Traden kaupan palvelut -liiketoimintayksikkö (aiemmin lehtijakelu) on vahva linkki kustantajien ja vähittäiskauppiaiden välillä. Sanoma Trade on osa Sanoma-konsernia, joka on yli 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediakonserni.