Sanoma-konserniin kuuluva Radio Helsinki täytti 10 vuotta 1.9.2010. Radio Helsingin ohjelmat tehdään edelleen samalla periaatteella kuin kanavan ensimmäisinä tunteina. Maan parhaat musiikkitoimittajat tekevät ohjelmat musiikkilistan suunnittelusta lähtien.

Radio Helsingissä soitetaan vuodessa noin 35 000 eri musiikkikappaletta. Vuoden Radio -palkinnon Radio Helsinki on voittanut vuosina 2003, 2007, 2008 ja 2009.

Laajan ja vapaan musiikkitarjonnan lisäksi Radio Helsinki keskittyy kunnianhimoiseen journalismiin, huolellisesti tuotettuihin puheohjelmiin ja paikallisasioiden käsittelyyn. Vahva yhteistyö HS.fi:n kanssa takaa sen, että kuulija pysyy ajan tasalla pääkaupunkiseudun ja maailman tapahtumista.

Radio Helsinki aloitti toimintansa lyhytaikaisella, seitsemäntoista päivän toimiluvalla pääkaupunkiseudulla. Sen jälkeen kanava jatkoi nettiradiona viisi kuukautta ja 1.3.2001 alkaen vakituisella toimiluvalla. Paula Salovaaran omistamalta yhtiöltä Radio Helsinki siirtyi Sanoma Newsille 1.6.2005. Siitä lähtien kanava on toiminut osana Helsingin Sanomien toimitusta, tiiviissä yhteistyössä lehden ja HS.fi:n uutistoimituksen kanssa.

Kymmenvuotispäivänään 1.9.2010 Radio Helsinki yhdistetään Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kanssa kokonaisuudeksi, jonka painopisteenä ovat musiikki, elokuvat, populaarikulttuuri, menot ja tapahtumat. Radio Helsinki ja Nyt-liite jatkavat itsenäisinä tuotteina. Toimituksen esimiehenä toimii Ville Blåfield ja Radio Helsingin ohjelmapäällikkönä jatkaa Anna Laine.

"Nyt-liite ja Radio Helsinki ovat molemmat Helsingin Sanomille arvokkaita omissa rooleissaan, mutta hengeltään ja sisällöltään paljossa myös sukua toisilleen. Arkisessa toimitustyössä voimme varmasti tehdä paljon nykyistä enemmän yhteistyötä", Ville Blåfield toteaa.

Radio Helsinki kuuluu eetterissä taajuuksilla 88,6 MHz ja 89,4 MHz, kaapelitaajuudella 100,4 MHz , ja verkossa osoitteessa www.radiohelsinki.fi

Lisätietoja

Paula Salovaara

Paula.salovaara(at)hs.fi

Puh. 040 533 5081

Ville Blåfield

ville.blafield(at)hs.fi

Puh. 050 310 3017

Radio Helsinki ja Helsingin Sanomat ovat osa Sanoma-konsernin Sanoma News-liiketoimintaryhmää.