Lehdistötiedote 28.4.2010 klo 15.45

Laajamittainen Next Media -tutkimusohjelma on saanut Tekesiltä 3,8 miljoonan euron rahoituksen vuodelle 2010. Sanoma johtaa ja koordinoi Next Media -ohjelmaa, joka luo pohjaa media-alan tulevaisuuden liiketoimintamalleille. Tutkimuslaitoksia, korkeakouluja ja media-alan yrityksiä yhdistävän ohjelmakokonaisuuden tavoitteena on tehostaa digitaalisen median tutkimus- ja kehitystoimintaa Suomessa, ja johtaa myös kansainvälisesti merkittävään liiketoimintaan.

"Tekesin myönteinen rahoituspäätös mahdollistaa ensimmäistä kertaa media-alalla näin suuren ja yhtenäisen panostuksen tutkimukseen. Hanke pyrkii nostamaan koko suomalaisen mediakentän osaamistasoa, jotta voimme varmistaa alan menestyksen myös kansainvälisessä kilpailussa", Next Media -ohjelman johtaja Eskoensio Pipatti sanoo.

Next Media -ohjelma koostuu kymmenestä hankkeesta. Esimerkiksi eReading-hanke kartoittaa, miten maksullinen sisältö siirtyy sisällöntuottajalta lukijan sähköisiin lukulaitteisiin. Hankkeen keskiössä ovat uudet liiketoimintamallit, käyttökokemustutkimus sekä yhteiset teknologiset rajapinnat ja tiedostomuodot. Muissa hankkeissa tutkitaan mm. uudenlaisten jakelukanavien vaikutuksia median kuluttamiseen sekä eri tapoja digitaalisen median palvelujen kansainvälistämiseen suuressa mittakaavassa.

Sanoma toimii koko mediakenttää hyödyttävässä Next Media -ohjelmassa veturiyrityksenä. Sanoman kaikki viisi liiketoimintaryhmää ovat mukana ohjelman toiminnassa.

"Next Media -ohjelmassa mukanaolo tukee Sanoman strategista tavoitetta panostaa innovaatiotoimintaan ja digitaaliseen mediaan. Olen erityisen iloinen siitä, että kaikki alan toimijat ovat mukana hankkeessa", Sanoman toimitusjohtaja Hannu Syrjänen sanoo.


Tekes-rahoituksen varmistuminen ensimmäiselle projektivuodelle mahdollistaa Next Media -hankkeiden työn käynnistämisen täydellä teholla. Tieto- ja viestintäteollisuuden tutkimus TIVIT Oy:n käynnistämän Next Media -ohjelman kokonaislaajuus on 6,8 miljoonaa euroa. Se on yksi kuudesta tutkimusyhtiön ohjelmasta, jotka kattavat nyt koko ICT-alan laiteteknologioista sisältöihin ja kuluttajiin. Viestintäalan toimialastrategiaan pohjautuva ohjelmasuunnitelma on tehty neljäksi vuodeksi.
Lisätietoja: Chief of R&D Eskoensio Pipatti, Sanoma Entertainment,


puh. 010 707 7035, eskoensio.pipatti@sanomaentertainment.com
Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Monialaisena mediakonsernina tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat lukijoidemme, katselijoidemme ja kuuntelijoidemme tarpeita. Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä 20 000 ammattilaiselle yli 20:ssä Euroopan maassa. Vuonna 2009 konsernin liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa.