WSOY:n toimitusjohtaja ja Sanoma Learning & Literaturen johtaja Veli-Pekka Elonen siirtyy huhtikuussa 2009 ylimmän johdon rekrytointiin ja kehittämiseen erikoistuneen Egon Zehnder Internationalin palvelukseen. WSOY:n toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.4.2009 alkaen kustannusjohtaja Anna Baijars, 42.

Baijarsin vastuualueeseen kuuluvat WSOY Yleisen kirjallisuuden toiminnot ja hän raportoi Sanoma Learning & Literaturen toimitusjohtajalle Jacques Eijkensille. Elosen muut tehtävät ja vastuualueet jaetaan Sanoma Learning & Literature -liiketoimintaryhmän johdon kesken. Uudistus on osa aiemmin käynnistettyä prosessia, jossa liiketoimintaryhmän hallintoa yhdistetään ja virtaviivaistetaan sekä sen eri liiketoimintayksiköiden, kuten WSOY Yleisen kirjallisuuden, roolia korostetaan.

"11 vuotta Sanoma-konsernin palveluksessa, joista viimeiset vajaat kolme vuotta WSOY:ssä, ovat olleet valtavan mielenkiintoisia ja palkitsevia. Nyt, sopivalla hetkellä, avautui hieno mahdollisuus kokeilla uusia mielenkiintoisia haasteita media-alan ulkopuolella", Veli-Pekka Elonen toteaa.

"WSOY on vahvassa vireessä ja valmis kohtaamaan tulevaisuuden haasteet Anna Baijarsin johdolla. Toimitusjohtajaksi tulee kustantamisen ammattilainen. Veli-Pekka Elonen on vaikuttanut suuresti liiketoimintaryhmän uuden organisaation ja strategian luomiseen, minkä lisäksi hän on sysännyt liikkeelle uutta ajattelua ja toimintatapoja WSOY Yleisessä kirjallisuudessa", Jacques Eijkens kiittää.

"Syksyllä aloittamani työ jatkuu olennaisilta osiltaan samana. Olen rakentanut oman organisaationi, ja meillä on hyvät valmiudet jatkaa WSOY Yleisen kirjallisuuden kehittämistä", Anna Baijars sanoo.

WSOY on osa Sanoma Learning & Literature -liiketoimintaryhmää.