Nelonen on aloittanut ensimmäisenä suomalaisena tv-kanavana maksuttomat HD-tasoiset lähetykset Welhon kaapeliverkossa.

Nelosen ohjelmisto on jatkossa tarjolla tavanomaista digi-tv-signaalia teknisesti korkealaatuisempana 16:9-lähetteenä. HDTV-teknologiaan (high definition eli teräväpiirto) perustuva tv-kuva on tavallista SD-teknologiaa (standard definition) terävämpi ja laadukkaampi.

"Olemme toteuttamassa ensimmäisenä Suomessa erittäin mielenkiintoista hanketta", toteaa SWelcomin toimitusjohtaja Anu Nissinen.

Nelonen näkyy HD-tasoisena Welhon kaapeliverkossa kanavapaikalla 15. Vuonna 2009 myös muita Nelonen Median kanavia on mahdollista seurata teknisesti yhtä korkeatasoisena.

"Tämä on uuden aikakauden avaus Neloselle ja koko suomalaiselle televisiolle. Kuvan laadun paraneminen on ehdottomasti katsojan etu ja on hyvä osoitus digitaalisen television tuomista hyödyistä", iloitsee Nelonen Median liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen.

"Welholla olemme tyytyväisiä, että voimme tarjota verkossamme sellaisia palveluita, joita asiakkaat ovat odottaneet ja toivoneet. Näin kuluttajat pääsevät hyödyntämään hankkimiaan suurikokoisia HD-näyttöjä siihen tarkoitukseen, johon ne on suunniteltu ja hankittu", toteaa Welhon vt. liiketoimintajohtaja Kari Ruopsa.

Nelonen ja Welho kuuluvat SanomaWSOY:n sähköisen viestinnän liiketoimintaryhmään, SWelcomiin.