Rautakirja ja Eurocash Finland tuovat käteisautomaatit R-kioskeihin. Lähivuosina eri puolille Suomea sijaitseviin R-kioskeihin asennetaan yli 500 automaattia. Ensimmäiset laitteet on asennettu Helsingin keskustaan. Automaatit toimittaa Ruotsin johtava riippumaton käteisautomaattiyhtiö Kontanten.


Suomessa on Euroopan toiseksi kehittymättömin käteisautomaattien verkosto, mistä johtuen nostojen määrä per automaatti on Euroopan korkein. Viime vuosina automaatteja on keskitetty vilkkaimmille liikepaikoille ja samalla niiden määrä on vähentynyt. Tarve käteisen rahan nostamiselle ei ole kuitenkaan poistunut.

"Olemme huolestuneina seuranneet kehitystä, jossa käteisen rahan nostaminen on vaikeutunut. Haluamme osaltamme tukea lähipalveluiden säilymistä ihmisten arjessa", kioskiliiketoiminnasta vastaava toimialajohtaja Markku Pelkonen sanoo.

Rautakirja tuo kesään mennessä yli 50 käteisautomaattia pk-seudulle R-kioskien yhteyteen. Laitteiden määrää kasvatetaan saatujen kokemusten pohjalta yli 500:aan. Ensimmäiset automaatit on asennettu Helsingin Rautatieaseman ja Keskuskadun R-kioskien yhteyteen. Automaateilta voi nostaa rahaa Visa- ja Mastercard-korteilla, Visa Electronilla sekä uusilla, SEPA-debit -korteilla, jotka korvaavat kotimaiset pankkikortit 2010 loppuun mennessä.

Rautakirjan yhteistyökumppanina toimii Pohjoismaiden johtava yksityinen käteisautomaattiyhtiö Kontanten AB, jonka Suomen toimintaa hoitaa tytäryhtiö Eurocash Finland Oy. Muina osapuolina yhteistyössä ovat pohjoismaalaiset EDB ja Teller, joista jälkimmäinen hallinnoi mm. Visa-perheen luottokorttitoimintaa Norjassa.

Käteisautomaattien käytöstä ei peritä kuluttajalta erillistä maksua. Luottokorttinostoista peritään normaali komissio.

"Käteisautomaattien sijoittaminen kioskeihimme tuo lisää kävijöitä ja myyntiä. Kioskikaupassa käteisellä rahalla on suuri merkitys. Tänä päivänä peräti 75 %:a myynnistä syntyy käteisostoista", Pelkonen kertoo.

Tulevaisuudessa käteisautomaatteja sijoitetaan Rautakirjan toimipaikkojen lisäksi kauppakeskuksiin, asemille ja muualle vilkkaan jalankulkuliikenteen varrelle, missä niille on kysyntää. Toimivaa konseptia voidaan viedä myös muihin Rautakirjan toimintamaihin, kuten Baltiaan ja Venäjälle.

Rautakirja on markkinajohtaja Suomessa ja Baltiassa kioskikaupassa, lehtijakelussa ja elokuvateattereissa sekä Hollannin ja Romanian lehtijakelussa. Lisäksi Rautakirja on markkinajohtaja Suomen ja Viron kirjakaupassa. Lehtijakelu ja kioskikauppa ovat laajentuneet myös Venäjälle. Suomessa R-kioskeja on 712 kappaletta eri puolilla Suomea ja niissä käy yli 110 miljoonaa asiakasta vuodessa. Kioskikaupan uusin maakohde on Romania, jossa toiminta käynnistyy huhtikuussa 2008.

Rautakirja on osa SanomaWSOY:tä, joka on yli 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediakonserni.

Kontanten AB on Pohjoismaiden johtava, pankeista riippumaton käteisautomaattien tarjoaja.Yrityksen liikeideana on tarjota kuluttajille helppo ja turvallinen tapa nostaa käteistä rahaa paikoissa, joissa liikkuu paljon kuluttajia, kuten supermarketeissa, ostoskeskuksissa, kioskeissa ja huoltoasemilla koko Pohjoismaiden alueella. Kontanten on toimittanut käteisautomaatteja vuodesta 2005 ja niitä on kaikissa Ruotsin suurimmissa kaupungeissa.

SEPA on lyhenne sanoista Single Euro Payments Area, yhtenäinen euromaksualue. EU:n komissio on asettanut tavoitteeksi muodostaa Euroopan talousalueelle maksuliikennettä koskevan kotimarkkina-alueen, joka hyödyttää kuluttajia ja yrityksiä. SEPA-palvelut otetaan käyttöön vaiheittain vuodesta 2008 alkaen ja siirtymäajan on suunniteltu päättyvän tilisiirtojen ja maksukorttien osalta 2010 loppuun mennessä. (Lähde: Finanssialan keskusliitto)