Rautakirja, joka omistaa romanialaisen lehtijakeluyhtiö Hiparion Distributionin, on päättänyt aloittaa kioskiketjun rakentamisen Romaniaan. Rautakirja suunnittelee avaavansa 30 R-kioskia vuonna 2008 - vuoden 2009 lopussa kioskeja arvioidaan olevan yli 100.

Ensimmäinen modernin kioskikonseptin mukainen kioski avataan Bukarestissa 31.7.2008 ja tarkoituksena on laajentaa myöhemmin toimintaa myös muihin isoihin kaupunkeihin. Kioskeja sijoitetaan sekä pääkaduille että ostoskeskuksiin. R-kioskin tuotevalikoimaan tulevat kattava valikoima romanialaisia lehtiä ja tupakkatuotteita, perinteisiä kioskitavaroita (virvoitusjuomia, pikkusuolaista, makeisia jne.), mutta myös laajan valikoima pikaruokaa (hot dogeja, leivonnaisia, voileipiä, salaatteja, kahvia jne.). Lisäksi kioskeissa myydään pre-paid kortteja, kirjoja, cd- ja dvd-levyjä sekä arpa- ja veikkaustuotteita.

Rautakirjan kioskikaupan valikoimaa kehitetään jatkuvasti. Kioskit ovat jatkossakin tärkeä lehtien irtonumeromyynnin kanava. Romaniassa Rautakirjan kioski- ja lehtijakelutoiminnot kulkevat käsi kädessä, tavoitteena on kasvattaa liiketoimintaa, parantaa tehokkuutta sekä palvella asiakkaita entistä paremmin.

Hiparion Distribution perustettiin vuonna 1999, ja Rautakirja on omistanut yrityksen vuodesta 2004. Hiparion Distribution on Romanian johtaja lehtijakelija. Suomessa R-kioskeja on 720. Tämän lisäksi kioskeja on myös Virossa (200 R-kioskia), Latviassa (390 R-kioskia), Liettuassa (470 R-kioskia) ja Venäjällä (150 R-kioskia). Rautakirja on osa SanomaWSOY-konsernia.