Päivi Hokkanen on nimitetty Sanoman konsernitoimintojen uudeksi Chief Information Officeriksi (CIO). Päivi Hokkanen vastaa tehtävässään konserninlaajuisista ICT-ratkaisuista, -ohjelmistoista sekä -sopimuksista. Lisäksi hänen vastuulleen kuuluu konserninlaajuisen ICT-yhteistyön koordinointi sekä konsernin yhteiset osaamiskeskukset (SAP). Hokkanen aloittaa tehtävässään erikseen sovittavana ajankohtana kevään 2009 kuluessa.

KTM, MBA Päivi Hokkanen, 49, työskentelee tällä hetkellä Stockmann Oyj Abp:n tietohallintojohtajana. Tätä ennen hän on työskennellyt mm. SysOpenilla (nyk. Digia) sekä Capgeminillä.

Sanoman nykyinen Chief Information Officer, Sulo Nuutinen jää eläkkeelle vuoden 2009 alussa. Nuutinen avustaa tarvittaessa konsernin ICT-hankkeissa kevään 2009 aikana.

Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat lukijoidemme, katselijoidemme ja kuuntelijoidemme tarpeita. Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä yli 20 000 ammattilaiselle 20:ssä Euroopan maassa. Vuonna 2007 konsernin liikevaihto oli 2,9 miljardia euroa.