Nelonen Median uusi radiokanava Radio Aalto aloittaa lähetykset 11.1.2007. Radio Aalto tarjoaa kuuntelijoilleen rentoutusta arkipäivään, ja sen ohjelmisto on suunnattu ns. edelläkävijöille, varhaisille omaksujille. Radio Aallon kuuluvuusaluelle asuu yli 3,5, miljoonaa suomalaista.

Nelonen Median liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelaisen mukaan uudet radiokanavat, Radio Rock ja Radio Aalto, täydentävät osuvasti yhtiön tarjontaa.

"Kanavilla on selkeät ja erilaiset kohdeyleisöt, joten kanavat yhdessä tukevat hyvin Nelonen Median tavoitetta näkyä ja kuulua muutosmyönteisten suomalaisten arkipäivässä", Louhelainen sanoo.

Radio Aallon arkiaamut alkavat puheella. Aallon aamuissa keskustelunaiheita tarjoavat monia radio- ja tv-ohjelmia juontanut Olga K yhdessä Turun radioaalloilla vuosia vaikuttaneen Sami Kurosen kanssa. Päivälähetyksen musiikkipainotteisesta annista vastaa juontajana Mika Lähteenmäki. Aallon iltapäivissä Milla Mattila sukeltaa eri lifestyle-aiheiden kimppuun. Arkiteemoihin kuuluu niin sisustamista, kauneudenhoitoa kuin ruoanlaittoakin.

Alkuviikon iIloissa vietetään Tunteiden iltaa. Silloin eetteriin pääsee Mia Halonen, joka valloitti syksyn aikana maan television puolella Maajussille morsian -ohjelmassa. Radio Aallon mukana Halonen tekee paluun radioon. Takana on ohjelmien toimittamista Yleisradiolle; niin Radiomafiaan, Ainoon kuin Radio Suomeenkin.

Radio Aallon musiikkilinja on laadittu tiiviissä kanssakäymisessä potentiaalisten kuuntelijoiden kanssa. Radiosta halutaan kuulla eniten pehmeää ja rentouttavaa musiikkia. Musiikkia joka joko muistuttaa menneistä ilonaiheista tai luo uusia muistoja arkeen.

Radio Aallon kuuluvuusalueella asuu yli 3,5 miljoonaa suomalaista. Radiotaajuudet eri puolilla Suomea löytyvät kanavan nettisivuilta: http://www.radioaalto.fi/

Nelonen Media tarjoaa katselijoille ja kuuntelijoille sisältöä televisiossa, radiossa, verkossa ja mobiilisti. Nelonen Media on osa SanomaWSOY:n sähköisen viestinnän liiketoimintaryhmää, SWelcomia.