SanomaWSOY:n sähköisen viestinnän liiketoimintaryhmään SWelcomiin kuuluva Tuotantotalo Werne Oy on tänään myynyt 100-prosenttisesti omistamansa Måndag Oy:n koko osakekannan tanskalaiselle Toft & Fischer A/S:lle.

Måndag on Suomen johtava videomonistaja ja DVD-masterointipalvelujen tarjoaja. Måndagilla on myös merkittävä markkinaosuus optisten levyjen valmistuksessa Suomessa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2003 oli 3,6 milj. euroa ja henkilöstömäärä 26.

Kauppa toteuttaa SanomaWSOY:n strategiaa luopua ydinliiketoimintaan kuulumattomasta omaisuudesta ja osuuksista.

- Strategiansa mukaan SWelcom keskittää toimintansa kaupalliseen televisiotoimintaan sekä kaapelitelevisio- ja laajakaistapalveluihin, teknologiajohtaja Pekka Jaakola SWelcomista toteaa.

Kauppa ei vaikuta SWelcom-liiketoimintaryhmän vuoden 2004 tulokseen.

Toft & Fischer A/S on yksi Skandinavian johtavista VHS-monistajista ja optisten levyjen valmistajista. Kaupan jälkeen Toft & Fischer A/S toimii kaikissa Pohjoismaissa. Videone A/S, Tocano A/S ja Novio A/S ovat osa Toft & Fischer -ryhmää. Yhtiön liikevaihto vuonna 2003 oli 200 miljoonaa Tanskan kruunua ja henkilömäärä 170.

SWelcom on SanomaWSOY-konsernin sähköisen liiketoiminnan ryhmä. Ryhmään kuuluvat Suomen kolmanneksi suurin mainosmedia televisiokanava Nelonen, maan suurin kaapelitelevisioyhtiö HTV (Helsinki Televisio), digitaalisia palveluja tarjoava 2ndhead Oy sekä AV-tuotantopalveluja tarjoava Tuotantotalo Werne Oy.

Lisätietoja:

Teknologiajohtaja Pekka Jaakola, SWelcom Oy, p. 010 707 7003 tai 0400 201 572.


SANOMAWSOY OYJ


Raija Kariola
johtaja
sijoittajasuhteet ja konserniviestintä


JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet