Korkein oikeus ei myöntänyt Nostokonepalvelu Oy:lle valituslupaa tämän Sanoma Osakeyhtiötä vastaan nostamassa vahingonkorvausjutussa. Näin Helsingin hovioikeuden antama vapauttava päätös jää voimaan. Korkein oikeus tuomitsi Nostokonepalvelu Oy:n maksamaan oikeudenkäynnistä aiheutuneet kulut.

Nostokonepalvelun vaateet liittyivät Helsingin Sanomissa vuosina 1996 ja 1997 julkaistuihin yritystä koskeneisiin kirjoituksiin.

Helsingin hovioikeus hylkäsi marraskuussa 2003 Nostokonepalvelu Oy:n sekä yhtiön pääomistajien Reino ja Toivo Niemisen kanteet Sanoma Osakeyhtiötä vastaan. Helsingin käräjäoikeus oli kesäkuussa 2001 tuominnut Sanoma Osakeyhtiön maksamaan Nostokonepalvelu Oy:lle yhteensä 15 milj. markkaa (noin 2,5 milj. euroa) korvauksena taloudellisesta vahingosta sekä Reino ja Toivo Niemiselle kummallekin erikseen noin 230 000 markkaa (noin 39 000 euroa) korvauksena henkisestä kärsimyksestä.

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen pitää ratkaisua voittona sananvapaudelle. - Korkein oikeus on hyväksynyt hovioikeuden päätöksen perusteet ja ne osoittavat eurooppalaisen sananvapauskäsityksen ymmärtämistä Suomessa. Tässä mielessä ratkaisu on erittäin tärkeä suomalaiselle journalismille.


- On hyvä, että käräjäoikeuden määräämät ylisuuret vahingonkorvaukset hylättiin, sillä korvaustasolla olisi ollut vakavia vaikutuksia sananvapauden toteutumiseen Suomessa, Virkkunen sanoo.

Päätöksen seurauksena Sanoma purkaa aiemmin tehdyn noin 3 milj. euron varauksen.

Helsingin Sanomia kustantava Sanoma Osakeyhtiö on osa SanomaWSOY-konsernia.


Lisätietoja:

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen, p. 122 2310


SANOMAWSOY OYJ


Raija Kariola
johtaja
sijoittajasuhteet ja konserniviestintä


JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet